Vapaaehtoisten mukanaolo on erittäin tärkeä osa Mataran toimintaa ja vapaaehtoiset mahdollistavat sen, että Matarassa on kaikille avointa ja maksutonta toimintaa. Vapaaehtoisella ei tarvitse olla ennestään mitään erityistä koulutusta tai kokemusta, vaan tehtävään saa perehdytyksen. Vapaaehtoisena toimitaan omien aikataulujen ja resurssien mukaan. Toiminta on yleishyödyllistä, palkatonta ja aina äärimmäisen arvokasta. Laadukkaasti järjestetty vapaaehtoistoiminta tuo hyvää mieltä ja onnellisuutta niin tekijälle kuin autettavallekin. Vapaaehtoistoiminta luo yhteiskuntaamme hyvinvointia.

Mataran vapaaehtoisena voi toimia kertaluonteisesti tai tehtävät voivat olla säännöllisesti toistuvia. Jokaisen vapaaehtoisen kanssa räätälöidään juuri hänelle itselleen sopiva tehtävä ja aika. Vapaaehtoistehtävät voivat olla tapahtumien suunnittelua ja toteutusta, erilaisten ryhmien ohjaamista tai ylipäätään auttamista omien taitojen mukaan. Lisäksi on mahdollista toimia Mataran ulkopuolella Tsempparina ja KotiTsempparina.

Mataran vapaaehtoistehtäviä

11

  • säännöllisten toimintojen ohjaamista: bingo, bubi-visa, tuunauspaja
  • ohjaus ja keskustelu: Kahvia & kohtaamisia tuokiot
  • apuna teematapahtumissa: ystävänpäivätapahtuma, vappu, joulu
  • apuna tapahtumien kahvituksissa
  • tapahtuma-avustaja
  • jokin oma ryhmä/kerho (vuosien varrella vapaaehtoiset ovat ohjanneet mm. taidekorttityöpajoja, meditaatiohetkiä, filosofian keskustelupiiriä, liikuntatuokioita ja erilaisia vertaisryhmiä)
  • Mataran kulttuuriluotsitoiminta (tällä hetkellä ei ole koulutuksia tulossa tähän)
  • Mataran kaveritoiminta (Tsemppari ja KotiTsemppari): yhdistetään kaveria kaipaava koulutetun vapaaehtoisen kanssa kaveripariksi. KotiTsemppari käy kaveria kaipaavan kotona.
  • OLKA-sairaalavapaaehtoistoiminta

Mataran säännölliseen toimintaan, tapahtumiin sekä omien ideoiden ryhmien ohjaamiseen rekrytointi on käynnissä nonstoppina ja mukaan toimintaan voi tulla silloin kun itselle sopii. Kulttuuriluotsi, Tsemppari ja KotiTsemppari sekä OLKA-sairaalavapaaehtoistoimintaan järjestetään erilliset koulutukset. Koulutusten jälkeen voi päättää haluaako lähteä mukaan vapaaehtoiseksi kyseiseen toimintaan.

Jokaisen vapaaehtoiseksi haluavan kanssa käydään läpi vapaaehtoistoimintaan liittyvät periaatteet, oikeudet ja velvollisuudet. Tämän jälkeen kirjoitetaan sopimus, jossa kirjallisesti vielä sovitaan tehtävästä.

 

Lisätietoja

Mataran kulttuuriluotsi, KotiTsemppari: Leila Koskinen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 050 3125315
Mataran säännöllinen toiminta, tapahtumat, Tsemppari ja OLKA-toiminta: Niina Kankare-Anttila, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 044 7738234

Tervetuloa Mataraan vapaaehtoiseksi!

 

Tutustu erilaisiin vapaaehtoistehtäviin

Mataran säännölliset toiminnot

OLKA-sairaalavapaaehtoistoiminta

KotiTsemppari

Tremppari

Kahvia ja kohtaamisia -tuokio

Mataran Kulttuuriluotsi

Yksittäiset tapahtumat: Voit tulla mukaan tapahtuma-avustajaksi, kahvituksen/tarjoilun järjestämiseen.

Kansalaistoiminnankeskus Mataran logo.
Logo, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki
We use cookies
Sivujemme suunniteltu toiminta edellyttää evästeiden käyttöä. Voit hyväksyä tai kieltää evästeiden käytön.