Matara laajentaa palvelutarjontaa yhdistyksille loppuvuodelle 2021
Usein kokousten ja palavereiden alussa kysellään sihteeriä muistion kirjoittamiseen. Monellakaan ei juuri löydy aikaa muistion kirjoittamiseen eikä näin vapaaehtoisia löydy. Onko tämä tuttua omassa yhdistyksessäsi?
Kansalaistoiminnankeskus Matara haluaa tarjota Mataran kokoustiloja käyttäville kokoussihteerin palvelua loppuvuodelle 2021. Tämä sihteeripalvelu tarkoittaa sitä, että yhdistyksen on mahdollista saada sihteeri mukaan kokoukseen ilmaiseksi. Varaus sihteeristä tulee tehdä viikko ennen tilaisuutta ja mikäli aikataulu sopii sihteerillemme, tulee esityslista palaverin sisällöstä lähettää hänelle viimeistään päivää ennen tilaisuutta.
Sihteeripalvelu on käytettävissä klo 9-18 välisenä aikana. Muut ajat ovat neuvoteltavissa.
Kokous tulee järjestää Mataran kokoushuoneessa tai hybridinä niin, että sihteerimme on järjestävän tahon kanssa kokoushuoneessa.
Varaa sihteeri osoitteesta:
Sihteeripalvelut-kokeilua testataan 1.11.-22.12.2021 .Tämän jälkeen palvelun jatkotarve arvioidaan.
Kansalaistoiminnankeskus Matarassa on auennut toimistohotelli, joka tarjoaa joustavan vaihtoehdon työn tekemiseen. Toimistohotellin sopimukset mukautuvat käyttäjän tarpeen mukaan eli toimistohuonetta voi vuokrata tunninmittaiseen Teams-palaveriin tai mikäli tarve on rauhalliselle työskentelylle kokopäiväksi, onnistuu vuokraus myös siihen. Toimistohotelli mahdollistaa myös pienimuotoiset, muutaman henkilön kokoukset. Lisäksi toimistohotellia on mahdollista vuokrata myös pidempiaikaiseen käyttöön.
Mataran toimistohotelli on käyttövalmis toimistohuone, joka sisältää kaiken tarpeellisen kalusteista nopeaan WiFi-yhteyteen, jotta tilavuokraaja voi keskittyä omaan työhönsä mahdollisimman hyvin. Toimistohuoneessa on pöydän ja tuolin lisäksi myös sohva ja pieni kirjahylly tavaroiden säilytykseen. Toimistohotelli siivotaan ja pinnat desinfioidaan käytön jälkeen.
Tule testaamaan Mataran toimistohotelli tunniksi, päiväksi tai pidemmäksi aikaa.
Vuokrahinnat: KYTin jäsen yhteisöt 4€/h ja muut 5€/h.
Toimistohuoneen voi varata Mataran aulapalvelusta
**
Lisäksi Matarasta voi vuokrata ajanmukaisesti varustettuja kokoushuoneita, jotka soveltuvat hyvin kokousten, koulutusten, vertaisryhmien tms. järjestämiseen. Kokoushuoneiden vuokriin sisältyy nopea nettiyhteys, kokoustilan vapaa käyttö sekä mahdollisuus keittää Mataran keittiössä kahvit ja valmistaa muut tarjottavat. Kurkkaa lisää kokoustiloista https://www.matara.fi/kokoustilat ja niiden vuokrahinnoista https://www.matara.fi/hinnasto.
Tervetuloa työskentelemään Mataraan!
”Kiitos hienosta ja tunnelmallisesta tapahtumasta. Yhteisöllisyys sekä lämmin tunnelma oli koko tapahtuman ajan läsnä.” (asiakaspalaute tapahtumasta)
Mataran Markkinat -tapahtuma tarjosi lauantaina 25.9.2021 iloa, tunnelmaa ja yhteisöllisyyttä. Ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma toi Mataraan mukavasti jyväskyläläisiä, mutta keskustelujen lomassa selvisi, että saimme vierailijoita myös Helsinki-Joensuu akselilta. Mataran Markkinoilla kävi kaikkiaan noin 6000 iloista kävijää. Tapahtuman osallistujamäärä ja se kuinka laajalta alueelta tapahtumassa oli väkeä, lämmitti järjestäjien mieltä.
Kansalaistoiminnankeskus Mataran parkkipaikka muuntui markkina-alueeksi, jossa kävijöille oli tarjolla erilaisia ruoka- ja herkkukojuja, koruja, käsitöitä, kirjoja, kosmetiikkaa sekä kirpparitavaraa. Markkinoilla pääsi tutustumaan myös monipuolisesti yhdistysten toimintaan.
Tapahtumassa pääsi tutustumaan myös Mataran säännöllisiin toimintoihin (Arki-info, Bingo, Ekokorupaja ja BUBI-visailu), joissa osallistujia oli yhteensä reilut 100. KäytäväGalleriassa oli ihailtavana Valokuvanäyttely Valon kaupungin aiempien vuosien valoteoksista ja Monikulttuurikeskus Gloriassa kävi nauttimassa kahvia keskustelujen ja askartelujen lomassa 200 kävijää.
Kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille, markkinakojujen pitäjille ja vapaaehtoisille.
Mataran Markkinat -tapahtumassa yhteistyökumppanina oli Valon kaupunki.
Tapahtumasta voit käydä antamassa palautetta 10.10.2021 saakka. https://forms.gle/82TLqgjVp1wFHcSv5
Kiitos jo etukäteen palautteesta.
Syksy tuo tullessaan väriloiston ja pimenevien iltojen lisäksi syysillan tunnelmallisen tapahtuman – Mataran Markkinat. Markkinatapahtuma toteutetaan la 25.9.2021 klo 17-22 Kansalaistoiminnankeskus Mataran alueella Tourulassa (Matarankatu 6).
Matara 6 piha-alueella erilaisia ruoka- ja herkkukojuja kuten afrikkalaista ruokaa, muurinpohjalettuja, thairuokaa, lakuja, hattaraa, vegevohveleita, grilliruokaa yms.
Myyntikojuista löytyy mm. koruja, käsitöitä, kirjoja, kosmetiikkaa, sekä kirpparitavaraa. Lisäksi mukana yhdistyksiä esittelemässä toimintaansa!
Mataran 1. kerroksessa pääset osallistumaan Mataran säännöllisiin toimintoihin Arki-infoon, Ekokorupajaan, Bingoon sekä Bubi-visaan.
Monikulttuurikeskus Gloria avoinna klo 17-20 sekä KäytäväGalleriassa esillä Valon kaupunki -valokuvanäyttely klo 17-22. Markkinoiden lisäksi klo 17 on mahdollista lähteä Luontovoimaa! -hankkeen kanssa luontohetkeen Tourujoelle.
Matara 6:n A- ja B-aulan sisääntulon välittömästä läheisyydestä löytyvät infopisteet sekä käsidesiautomaatit ja WC-tilat. Suosittelemme tapahtumassa käyttämään kasvomaskia ja huolehtimaan käsien desinfionnista, sekä tulethan tapahtumaan vain terveenä. Tarvittaessa voit noutaa kasvomaskin infopisteeltämme.
Tervetuloa viettämään syysiltaa kanssamme Mataran Markkinoille!
Tapahtumassa yhteistyökumppanina on Valon kaupunki.
Lisätietoa tapahtumasta:
https://www.facebook.com/events/186808786785636 (täällä ajankohtaista tietoa tapahtumasta)
Etsiikö yhdistyksesi toimistohuonetta/toimitiloja? Haluatteko saada toimistohuoneen lisäksi työyhteisön ja muita omaa toimintaa helpottavia palveluita mm. siivouksen. Matarassa on suuri joukko yhteistyökumppaneita ja sen myötä talo on täynnä asiantuntijoita tekemään kanssanne yhteistyötä. Nyt Matara on saanut lisätilaa Matarankatu 6:sta ja hankkeiden päättymisen myötä meillä on tarjolla vapaita toimistohuoneita seuraavasti:
8,5 m² toimistohuone, jossa on keittiönurkkaus
11 m² toimistohuone
11,5 m² toimistohuone
11,5 m² & 11m5 m², joiden välissä on väliovi
13,5 m² toimistohuone
16,5 m² toimistohuone
Kansalaistoiminnankeskus Matara on tiloja, toimintaa ja tapahtumia tarjoava keskus aivan Jyväskylän keskustan kupeessa Tourulassa. Kävellen Jyväskylän kävelykadulta olet Matarassa 10 minuutissa ja myös linja-autopysäkki löytyy aivan Mataran kupeesta.
Lisätietoja toimistohuoneista, kumppanuussopimuksesta, Mataran hyödyistä toimijoille tai muusta Mataran toiminnasta voi tiedustella yhteisökoordinaattorilta. Yhteystiedot: Sari Naappi, 040 777 9582 tai sähköpostitse
Kansalaistoiminnankeskus Matarassa toteutettiin pienkeräys ajalla 1.3.-31.5.2021 (RA/2021/202), jonka tarkoituksena oli lisätä Mataran näkyvyyden ja löydettävyyden parantamista. Tämän keräyksen ansiosta on saatu hankittua Matara-lippu, joka liehuu nyt näyttävästi Matara 6:n pihalla.
Kiitos paljon kaikille tukijoille ja lahjoittajille.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue on hybridistrategian mukaisessa epidemian kiihtymisvaiheessa ja Jyväskylän kaupunki on siirtynyt epidemian leviämisvaiheeseen. Tästä syystä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueelle kokoontumisrajoituksen sekä turvavälimääräyksen asiakas- ja toimitiloihin, sekä yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin ajalle 13.8.–9.9.2021.
Määräys koskee mm. toimijoiden sisätiloja, yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun.
Lue lisää AVIn tiedotteesta: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69915733
Turvavälimääräyksen mukaisesti ja jotta lähikontaktit voidaan välttää, joudumme rajoittamaan henkilömääriä Mataran kokoustiloissa seuraavanlaisesti ajalla 13.8.–9.9.2021:
Saunio, Pyörre, Tähtimö, Kielo ja Lumme (maksimi 5 henkilöä*)
Hilla (maksimi 10 henkilöä*)
Talvikki (maksimi 11 henkilöä*)
Tourujoki-sali (maksimi 20 henkilöä*)
Matara-sali (maksimi 33 henkilöä*)
Matara-sali A-puoli (maksimi 22 henkilöä*)
Matara-sali B-puoli (maksimi 11 henkilöä*)
Mataran aulatila (maksimi 32 henkilöä*)
Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää sisätiloissa, jos osallistujamäärä on enintään 10 henkilö. Edellä mainittuja osallistujamääriä (10 henkilöä) ylittäviä tilaisuuksia voi kuitenkin järjestää edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattamalla opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n 31.5.2021 antamaa ohjetta, joka täydentää suoraan tartuntalain pykälän 58 c velvoitteita.
* Huom! (16.8.2021) Aiempiin ilmoitettuihin henkilömääriin Mataran kokoustilojen osalta maksimihenkilömääriä on tarkasteltu uudelleen saatujen lisäohjeistusten pohjalta. Sisätiloissa on turvattava se, että henkilöllä on mahdollisuus pitää kahden metrin turvaväli niin halutessaan. Jos järjestätte yli 10 henkilön tilaisuuksia Mataran tiloissa, pyydämme toimittamaan Aluehallintoviraston tartuntatautilain 58 h §:n mukaisen suunnitelman Mataran aulapalveluun ennen tilaisuutta. Suunnitelma on oltava nähtävillä tilassa tilaisuuden aikana. Suunnitelmapohja löytyy AVIn sivulta: https://avi.fi/etusivu
Mataraan tullessasi huomioi että meillä on edelleen voimassa maskisuositus, sekä huolehdithan myös turvavälien säilymisestä sekä yleisesti hyvästä käsihygieniasta. Koronaepidemian tilannetta seurataan koko ajan ja toimintaa muokataan tarvittaessa nopeallakin aikataululla.
Pidetään Matara kaikille turvallisena!
Myyntipaikat Mataran Markkinoille la 25.9. ovat nyt varattavissa.
Lisätietoa tapahtumasta ja myyntipaikan varaus alla olevasta linkistä:
Syyskuun viimeisenä viikonloppuna lauantaina 25.9.2021 Kansalaistoiminnankeskus Matarassa järjestetään Mataran Markkinat klo 17-22.
Markkinoiden myyntipisteet (Matara 6 parkkipaikalle) tulevat myyntiin elokuun alussa 2.8. alkaen. Paikkoja on rajallisesti ja ne varataan ilmoittautumisjärjestyksessä. Markkinoille toivotaan myyntiin monipuolisesti ruokakojuja ja myytäviä tuotteita ja toki myös toiminnan esittelyt ovat mahdollisia.
Tapahtumassa pääset tutustumaan myös Mataran säännölliseen toimintaan ja ohjelmassa luvassa Arki-info, Ekokorupaja, Bingo ja Bubi-visa.
Lisätietoja tapahtumasta ma 2.8. alkaen Mataran aulapalvelusta:
Tästä löydät Mataran poikkeusaukioloajat kesälle. Olemme suljettuna koko heinäkuun ajan, mutta lastipyörälainaamo toimii myös heinäkuussa.
torstai 24.6. ja perjantai 25.6. Matara suljettu
maanantai 28.6. – keskiviikko 30.6. Matara avoinna klo 9–15
Heinäkuu 1.7. – 31.7.2021 Matara suljettu
maanantai 2.8. – perjantai 6.8. Matara avoinna klo 9–15
maanantai 9.8. Matara jälleen avoinna normaalisti (maanantai - torstai klo 8-18 ja perjantaisin klo 8-17)
Lastipyörälainaamon pyörien varaukset ja tiedustelut ajalla 1.7.–31.7. JAPA ry:ltä:
Mataran väki toivottaa ihanaa, aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille!