matara white2

STM Tukee90 neg

Maskisuosituksen päätyttyä myös Jyväskylän kaupungin kasvomaskien jakelu vähävaraisille asukkaille päättyy, viimeinen jakelupäivä on keskiviikko 4.5.2022.

Kansalaistoiminnankeskus Matarassa on kuitenkin edelleen ja toistaiseksi saatavilla maskeja niitä tarvitseville Mataran aukioloaikoina ma-to klo 8-18 ja pe klo 8-17

Vaikka maskisuositus on päättynyt jokainen asukas voi kuitenkin edelleen oman harkintansa mukaan käyttää maskia esimerkiksi sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

THL suosittelee maskin käyttöä kuitenkin edelleen julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä niille,

  • jotka hakeutuvat koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin.
  • joilla on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä.
  • jotka tietävät altistuneensa koronavirukselle, esimerkiksi perheessä on todettu tartuntoja, eivätkä kodin ulkopuoliset lähikontaktit ole vältettävissä.

Jyväskylän kaupungin tiedote:https://www.jyvaskyla.fi/terveys/korona/kasvomaskit

Tuettu Veikkauksen tuotoilla, logo. Kansalaistoiminnankeskus Mataran logo. Logo, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki