matara white2

STM Tukee90 neg

(päivitetty 16.3.2022)

Ukrainan tilanne on tuonut sodan lähelle arkea ja elämää. Sota on lähellä maantieteellisesti, mutta myös uutisten, sosiaalisen median ja muiden tiedotuskanavien kautta. Tapahtumat ovat synnyttäneet surua, pelkoa, epäuskoa ja hämmennystä.

Hädässä olevat ukrainalaiset tarvitsevat nyt apua. Jyväskyläläinen yksityishenkilöistä koostuva vapaaehtoisten ryhmä on perustanut keräyksen, jonka kautta voi kuka tahansa tarjota konkreettista apua hirvittävään tilanteeseen.

Voittoa tavoittelematon Apua Ukrainaan on vapaaehtoisista koostuva ryhmä, joka koordinoi ja hankkii tavaroita lähetettäväksi kriisialueilla niitä tarvitseville. Toiminnan laajentuessa tulevaisuudessa apua tarjotaan myös mahdollisten majoituksen ja muun avun tarjoamisessa Ukrainalaisille pakolaisille.

Keräystä organisoiva vapaaehtoisryhmä järjestää kuljetuksia yhteyshenkilöidensä (mm. Ukrainalaisten yhdistys) kautta Puolaan ja Ukrainan rajalle apua tarvitseville, ja varmistavat, että apu menee varmasti perille, eivätkä jää matkan varrelle.

Apua Ukrainaan-vapaaehtoisryhmä tekee yhteistyötä muiden järjestöjen ja tahojen kanssa ja noudattaa toimissaan viranomaisohjeita ja kunnioittaen avustusjärjestöjen toimintaa.

Ryhmän toiminta perustuu täysin vapaaehtoisuuteen ja on uskonnollisesti neutraali.

Lahjoitukset

Apua Ukrainaan-järjestön yhteistyökumppani on Kansalaistoiminnankeskus Matara (Matarankatu 6 A 1, Jyväskylä), joka ottaa vastaan tavaralahjoituksia. Mataraan voi tuoda lahjoituksia ma-to klo 16-19 ja lauantaisin klo 15-17.

Poikkeustapauksissa Mataran aulapalvelu ottaa vastaan lahjoituksia Mataran aukioloaikoina, mutta suotavaa on että lahjoitukset tuodaan keräyspisteen aukioloaikoina. Matarasta tavarat kuljetetaan Helsinkiin ja Turkuun Postnordin sponsoroimalla avulla ja vapaaehtoisten yksityishenkilöiden toimesta. Helsingistä ja Turusta tavarat jatkavat matkaa Puolan ja Ukrainan rajalle suoraan apua tarvitseville.

Mitä voit lahjoittaa?

Tarvittavien tavaroiden määrä vaihtelee, joten seuraathan tilannetta ja päivittyvää listaa, mitä milloinkin tarvitaan.

Linkki päivittyvään tarvelistaan: tarvikelista Ukrainaan 

Listaa pidetään myös ryhmän Facebook-sivulla: Apua Ukrainaan Lisätietoja: Emmili Kananen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai viestiä voi laittaa myös Facebook messengerin kautta: Emmili Kananen | Facebook

Lisäksi Mataran aulapalvelusta voi kysellä käytännön asioita lahjoitus tavaroiden tuomiseen liittyen:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puhelimitse numerosta 0400 274 209.

 

Tällä hetkellä tarvitaan seuraavia lahjoituksia:

 Elintarvikkeet

- MRE-ruoat (The Meal Ready to Eat -ruokia) eli "hetivalmiit" -ruoat: "sissimuona", pakastekuivatut ym. pussiruoat

- säilykkeet (keittoa, lihaa ja vihanneksia)

- suklaat, keksit, makeiset ja proteiinipatukat joilla korkea energiasisältö

- tee ja kahvi (pakattuina)

- lasten-/vauvojen ruuat ja äidinmaidonkorvikkeet

Lääkintätarvikkeet

- ensisiteet

- ensiapupakkaukset

- sideharsorullat

- kiristyssiteet

- sidetaitoksia

- CAT ja SWAT kiristyssiteet

- kertakäyttöhanskat (eri kokoja)

- kertakäyttömaskit

- paarit

- laastarit

Siivilipuolustajien varusteet ja sotilaskäyttöön soveltuvat vaatteet

- maastokuvioidut vaatteet (kaikki koot)

- maastokäyttöön soveltuvat kengät (kaikki koot; maiharit, vaelluskengät, saappaat)

- suojavarusteita siviilipuolustajille: luotisuojaliivit, -levyt, sirpalesuojaliivit ja vaatteet, luotisuojalevyjen peitteet

- kypärät: teräs ja komposiitti

- taisteluvyöt ja taisteluvyöjärjestelmät

- lipastaskut ja lipaslaukut

- naamioverkot ja muut naamiointitarvikkeet

- Iskunkestäviä suojalaseja (esimerkiksi salibandylaseja, miesten koot)

Vaatteet

- lämpökerrastot (miesten koot)

Tekniset laitteet

- dronet: live kuva, lentoaika vähintään 20min

- radiopuhelimet: broadband (moniaaltoaluevastaanottimet) ja narrow range (käsiradiopuhelimet)

- generaattorit

- virtalähteet (varavirtalähteet, AA- ja AAA-paristot)

- läppärit

- kiikareita ja lämpökiikareita

- taskulamppuja

- kuulosuojaimia

Muut

- makuualustat

 

Rahalahjoitukset

Apua Ukrainaan-ryhmä ottaa tavaralahjoitusten lisäksi vastaan myös rahalahjoituksia. Pienkeräysnumero on RA/2022/310

Kerätyt varat käytetään kokonaisuudessaan Ukrainan kriisiapuun. Rahalla katetaan kuljetuskustannuksia, hankintoja erikoistarvikkeiden osalta ja muita avustukseen liittyviä kuluja.

Lahjoitukset voi suorittaa seuraavalle tilille:

FI36 5290 0220 8109 13

Saajan nimi: Anatoliy Artemenko,

viestikenttään: Apua Ukrainaan

 

Mukaan vapaaehtoistyöhön

Apua Ukrainaan-ryhmä toivottaa tervetulleeksi kaikki jotka haluavat mukaan toimintaan. Tehtäviä löytyy laidasta laitaan: apua tarvitaan mm. tavaran vastaanottopisteellä, lajittelussa, kuljetuksissa, yritysten kontaktoinneissa, tiedottamisessa yms. Kaikille löytyy varmasti tehtävää!

Tule mukaan toimintaan liittymällä Facebook ryhmään Apua Ukrainaan tai ottamalla yhteyttä Emmili Kanaseen sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tavoitat Emmilin myös Facebook Messengerin kautta.

Tuettu Veikkauksen tuotoilla, logo. Kansalaistoiminnankeskus Mataran logo. Logo, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki