Matara suljettu maanantaina 6.12.2021
Kansalaistoiminnankeskus Matara sekä aulapalvelut on suljettu maanantaina 6.12.2021 Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Treffataan Matarassa!
Kansalaistoiminnankeskus Matarassa vietetään avointen ovien päivää torstaina 21.3 kello 13-16 Tapahtumassa on avoin lava, jonne kuka vain voi nousta lavalle ja kokea olevansa hetken tähti. Nyt jos koskaan on aika esitellä omat tai kaverin laululahjat, kaivaa pöytälaatikkorunot esiin tai rohkaistua kokeilemaan stand-upia. Voit myös kokeilla taikatemppuja tai pistää koko aulan tanssimaan. Idea on vapaa ja lava on sinun!
Tapahtumassa on myös kahvitarjoilu ja klo 16 voi jäädä tanssimaan lattareita 4 euron kertahinnalla.
Kansalaistoiminnankeskus Matara sekä aulapalvelut on suljettu maanantaina 6.12.2021 Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Kansalaistoiminnankeskus Matara sekä aulapalvelut suljetaan tänään perjantaina 26.11.2021 poikkeuksellisesti jo klo 16.00 Olemme jälleen normaalisti avoinna maanantaina 29.11. Mukavaa viikonloppua!
Matarassa alkaa pikkuhiljaa olla joulun tuntua. Matarassa on vuosien myötä vietetty joulua eri tavoin, mutta lähes kymmenen vuoden aikana on tullut myös joitakin perinteitä. Voisi sanoa, että joulu on yksi aika vuodesta, jolloin voimme melko varmasti tietää mitä tapahtuu milloinkin. Tapahtumat jouluaikana ovat ennalta-arvattavia ja sen myötä ympäristö näyttää tutulta ja turvalliselta. Näin myös Matarassa….
Matara laajentaa palvelutarjontaa yhdistyksille loppuvuodelle 2021 Usein kokousten ja palavereiden alussa kysellään sihteeriä muistion kirjoittamiseen. Monellakaan ei juuri löydy aikaa muistion kirjoittamiseen eikä näin vapaaehtoisia löydy. Onko tämä tuttua omassa yhdistyksessäsi? Kansalaistoiminnankeskus Matara haluaa tarjota Mataran kokoustiloja käyttäville kokoussihteerin palvelua loppuvuodelle 2021. Tämä sihteeripalvelu tarkoittaa sitä, että yhdistyksen on mahdollista saada sihteeri mukaan kokoukseen ilmaiseksi….
Kansalaistoiminnankeskus Matarassa on auennut toimistohotelli, joka tarjoaa joustavan vaihtoehdon työn tekemiseen. Toimistohotellin sopimukset mukautuvat käyttäjän tarpeen mukaan eli toimistohuonetta voi vuokrata tunninmittaiseen Teams-palaveriin tai mikäli tarve on rauhalliselle työskentelylle kokopäiväksi, onnistuu vuokraus myös siihen. Toimistohotelli mahdollistaa myös pienimuotoiset, muutaman henkilön kokoukset. Lisäksi toimistohotellia on mahdollista vuokrata myös pidempiaikaiseen käyttöön. Mataran toimistohotelli on käyttövalmis toimistohuone, joka…
”Kiitos hienosta ja tunnelmallisesta tapahtumasta. Yhteisöllisyys sekä lämmin tunnelma oli koko tapahtuman ajan läsnä.” (asiakaspalaute tapahtumasta) Mataran Markkinat -tapahtuma tarjosi lauantaina 25.9.2021 iloa, tunnelmaa ja yhteisöllisyyttä. Ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma toi Mataraan mukavasti jyväskyläläisiä, mutta keskustelujen lomassa selvisi, että saimme vierailijoita myös Helsinki-Joensuu akselilta. Mataran Markkinoilla kävi kaikkiaan noin 6000 iloista kävijää. Tapahtuman osallistujamäärä ja…
Etsiikö yhdistyksesi toimistohuonetta/toimitiloja? Haluatteko saada toimistohuoneen lisäksi työyhteisön ja muita omaa toimintaa helpottavia palveluita mm. siivouksen. Matarassa on suuri joukko yhteistyökumppaneita ja sen myötä talo on täynnä asiantuntijoita tekemään kanssanne yhteistyötä. Nyt Matara on saanut lisätilaa Matarankatu 6:sta ja hankkeiden päättymisen myötä meillä on tarjolla vapaita toimistohuoneita seuraavasti: 8,5 m² toimistohuone, jossa on keittiönurkkaus 11…
Kansalaistoiminnankeskus Matarassa toteutettiin pienkeräys ajalla 1.3.-31.5.2021 (RA/2021/202), jonka tarkoituksena oli lisätä Mataran näkyvyyden ja löydettävyyden parantamista. Tämän keräyksen ansiosta on saatu hankittua Matara-lippu, joka liehuu nyt näyttävästi Matara 6:n pihalla. Kiitos paljon kaikille tukijoille ja lahjoittajille.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue on hybridistrategian mukaisessa epidemian kiihtymisvaiheessa ja Jyväskylän kaupunki on siirtynyt epidemian leviämisvaiheeseen. Tästä syystä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueelle kokoontumisrajoituksen sekä turvavälimääräyksen asiakas- ja toimitiloihin, sekä yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin ajalle 13.8.–9.9.2021. Määräys koskee mm. toimijoiden sisätiloja, yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joita käytetään yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen…
Myyntipaikat Mataran Markkinoille la 25.9. ovat nyt varattavissa. Lisätietoa tapahtumasta ja myyntipaikan varaus alla olevasta linkistä: https://forms.gle/PvtTFW78PNUT3ryq5