”Se on jotenkin tosi hienoa ja kannustaa vaikuttamaan, kun näkee ja kokee, että meitä nuoria halutaan oikeasti kuunnella ja meidän asiat on tärkeitä”.
Aloitin työssäni innosta puhkuen syyskuisena tiistaiaamuna. Tuolloin tiesin pääpiirteittäin minkälaisia haasteita yhdistyksillä ja KYT-järjestöpalveluilla on digitaalisen viestinnän ja työkalujen kanssa, mutta en osannut kertoa suoraan, miten asioita pitäisi kehittää. Aloitin työni tekemällä taustatyötä ja tutustumalla esimerkiksi Yhdistystori.fi-sivustoon. Hyvin pian huomasin työskenteleväni rutiininomaisesti kuten monet muutkin, jotka ovat työskennelleet yhdistyksessä pidemmän aikaa. Onneksi tunnistin tämän asian ja aloitin tutkimaan asioita uudestaan ulkopuolisen näkökulmasta.
Meille kaikille yhteistä on kaipaus. Me kaipaamme toisten ihmisten seuraan. Me kaipaamme tulla kohdatuksi ja välitetyksi. Me kaipaamme sitä, että edes pienen hetken olemme jollekin tärkeä. Joku kaipaa ystävää, joku toinen rakastettua. Joku haluaisi olla työyhteisön tärkeä jäsen. Joku kaipaa perhe-elämää, lasten hulinaa ja kiireen tuntua. Kaikki ihmiset tarvitsevat toista.
Toisinaan yksin oleminen on mukavaa ja helppoa. Se antaa tilaa hengittää, pysähtyä ja saada yhteys omiin ajatuksiin ja tunteisiin. Mutta jos yksin oleminen ei ole oma valinta, voi yksinäisyys tuntua taakalta.
Osaamistason nostaminen on ollut useita vuosia Suomen politiikassa tärkeimpiä strategisia tavoitteita. Erityisesti on korostettu toisaalta vastaamista työelämän osaamistarpeisiin ja työllistymiseen, toisaalta sitä, että suuri osa väestöstä jää edelleen vaille peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Vuoden 2019 loppuun mennessä 3 435 387 henkeä eli 74 prosenttia 15 vuotta täyttäneestä väestöstä oli suorittanut tutkinnon perusasteen jälkeen. Ilman toisen asteen tutkintoa jääneiden osuus on säilynyt samansuuruisena ikäkohortista riippumatta. Karkeasti voidaan sanoa, että joka vuosi 15 % peruskoulunsa päättävästä ikäluokasta jää ilman ammatillista tutkintoa. PAIKKOa tarvitaan tämän kohderyhmän osaamisen tunnistajana vielä pitkään.