Kun Jyväskylän Kansalaistoiminnankeskusta suunniteltiin, yhdeksi tavoitteeksi asetettiin, että keskuksen on oltava avoin ulospäin; matalan kynnyksen kohtaamispaikka, joka tarjoaa toiminnan, osallistumisen ja vaikuttamisen paikkoja ympäristönsä ihmisille, yhteisöille ja yhdistyksille. Työnantajani Jyväskylän kaupungin palvelu- ja organisaatiouudistuksen (USO) yhtenä tavoitteena mainitaan myös kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen, mm. osallistumismahdollisuuksia kehittämällä.
Jo vajaan vuoden aikana on Matara ollut monella tavalla kohtaamispaikkana ja osallistumisen areenana. On ollut toimijoiden omia tilaisuuksia, koulutuksia, tapahtumia. On ollut suurelle yleisölle suunnattuja tapahtumia, tutustumiskäyntejä, jne. Eniten yleisöä ovat koonneet Mataran Avajaiset sekä Tourujoen yö–tapahtuma. Isot yhteiset tapahtumat ovat tarjonneet ihmisille ohjelmallisten elämysten ohella tutustumismahdollisuuksia Mataraan ja sen toimijoihin. Sekä vieraille että meille toimijoille tällaiset tapahtumat toimivat myös yhteisöllisyyden kokemusten vahvistajina. On hyvä, että näitä on useita vuodessa.
Kohtaamispaikka Mataran ala-aula on luonut puitteet jo monelle keskustelu- ja iltajuhlatilaisuudelle sekä toiminnalliselle tuokiolle. On ollut vaali-iltaa, kansalaiskeskusteluja, Mataran aamukahveja, Shindoa, Lunch Beat Discoa,… Kun kansalaisten olohuoneen sisustusta vuosi sitten yhdessä mietimme, tuli monenlaisia ideoita löhösohvasta kirjanurkkaukseen ja baarijakkaroihin. Nyt ajattelen, että hyvä kun jäi runsaasti muunneltavaa toimintatilaa. Kodikkuus toki kuuluu kansalaisten olohuoneeseen, niin että sinne on helppo tulla ja että sinne on mukava hetkeksi jäädä. Erityiskiitokset viihtyisyydestä galleria Glorialle ja muille aulan toimijoille! Erilaiset neuvontapalvelut, internetit ja toiminnalliset ”houkuttimet” kuuluvat ehdottomasti aulan sisustukseen.
Mielestäni meidän mataralaisten yksi tärkeä rooli on toimia kansalaisten osallisuuden mahdollistajina ja eri tavoin sitä arjen työssä teemmekin. Matara tarjoaa tähän mainion toimintaympäristön. On hienoa, että olemme lähteneet rohkeasti kokeilemaan uusia osallistumisen ja vaikuttamisen tapoja! Jo kunnallisvaalien äänestysprosentti kertoo meille sen, että tarvitsemme uusia vaikuttamisen keinoja ja väyliä. Tarvitsemme enemmän suoraa ja välitöntä toimintaa kansalaisten kanssa sekä avointa vuoropuhelua kuntalaisten, viranomaisten ja päättäjien kesken. Tässä Matara voi olla edelläkävijä, myös kansallisesti.
Ihmisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksilla on todettu olevan vahva yhteys heidän kokemaansa hyvinvointiin. Osallisuushanke Sallin ylläpitämällä osallisuus –sivustolla todetaan myös, että ”Hyvinvoinnin edistäminen, osallisuuden lisääminen ja syrjäytymisen ehkäisy edellyttävät yhteisöllisyyttä; osallisuus liittyy yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunteeseen, joka syntyy esimerkiksi työn, harrastusten, kansalaisjärjestötoiminnan tai muun vaikuttamisen kautta.” http://www.jelli.fi/osallisuus
Me toimijat yhdessä valitsimme yhteisöllisyyden yhdeksi Mataran arvoksi. Yhteisöllisyyden alle sijoitimme yhdessä tekemisen, avoimuuden ja osallisuuden. Tältä pohjalta on hyvä jatkaa! Perjantaina 16.11. Mataran aamukahveilla keskustellaan hyvinvoinnista ja 14.12. turvallisuudesta, tervetuloa mukaan!
Valoista pimeää aikaa kaikille! Odotan jo kevätaurinkoa - ja sitä millaiseksi olohuoneemme muuttuu, kun aurinko tulee lasikaton läpi.
Terveisin Laukkasen Jukka
Kansalaistoiminnankeskus Matarassa on käynnistynyt täyteen vauhtiinsa ensimmäinen syyskausi. Sateisen kesän jälkeen, olemme saaneet yhä uudelleen ja uudelleen pukea päällemme kumisaap-paat ja nostaa yllemme vähintään sateenvarjon, välillä jopa sadetakit ovat olleet tarpeen. Sade ei kuitenkaan ole hidastanut toimintaamme täällä Matarassa. Päinvastoin. Matarassa on tunnelma ollut lämmin ja toiminnan kehittämisen into on tuonut kasvoillemme iloa, naurua ja välillä jopa hikeä. Vauhti on ollut huima. Matarassa on syksyn aikana käynyt tutustumassa ryhmiä (reilut 170 henkilöä). Moni on kehunut hienoja puitteita ja ihastellut sitä kuinka kotoisa olo tulee tänne tulles-sa. Se on mukavaa kuultavaa ja sen voimalla sitä jaksaa toimijoiden kanssa yksissä tuumin taaper-taa eteenpäin kohti uusia seikkailuja ja tapahtumia.
Olemme kokoontuneet koko kansalaistoiminnankeskus Mataran väen kanssa kesällä ja kuluneena syksynä pohtimaan yhteisiä arvojamme. Työskentely toimijoiden kanssa on ollut antoisaa, keskus-televaa ja yhteisen hyvän luomista. Hienoa, että olemme saaneet luotua Mataralle arvot. Arvot ovat se perusta, kivijalka jonka pohjalle työskentelymme perustuu. On selvää, että kun työyhtei-sössä on yhteiset arvot joiden mukaan toimitaan sekä yhteinen eettinen ja moraalinen toimintata-pa, lisäävät ne yhteisön hyvinvointia. Arvojemme, yhteisöllisyys, tasa-arvo ja rohkeus, kautta ha-luamme antaa kaikille Mataraan tulijoille tasapuolista, oikeudenmukaista, kunnioittavaa ja asiakaslähtöistä palvelua. Kaikki kuntalaiset ovat tervetulleita Mataraan, lukemaan lehtiä, surffailemaan netissä, jutustelemaan kahvikupin äärellä sekä osallistumaan erilaisiin luentoihin, tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Kehittämisideoita toimintaan otetaan vastaan. Myös Matarassa työskentelevät työntekijät ovat tulleet toisilleen tutummaksi. On ollut hienoa huomata, että työntekijät ovat löytäneet oman paikkansa rauhoittumiseen, mielipiteiden ja ajatusten vaihtamiseen taukohuoneessa. Yhdessä tekeminen on paljon mukavampaa kuin se, että jokainen puurtaa itsekseen.
Millaista toimintaa Matarassa on syksyn aikana ollut? Täällä on päässyt syyskuun alusta alkaen aloittamaan tiistai-aamut lempeästi venytellen tai työpäivän voinut lopettaa ihanasti rentoutuen shindo-ohjaajan opastuksella. Keskiviikkoisin olemme vaihtelevalla menestyksellä pitäneet tauko-jumppaa. Syksyn suurimpia tapahtumia on ollut lauantaina 29.9. järjestetty Tourujoen Yö-tapahtuma ja 10.10. ollut Matka halki Mataran (järjestöjen infopäivä oppilaitoksille).
Tourujoen Yössä oli kävijöitä päivän aikana noin 1500. Tapahtumaa oli suunnittelemassa Jyväsky-län Nuorten Taidetyöpaja ja kulttuuriaitta, Valon kaupunki-hanke ja iso joukko Mataran toimijoita sekä muita järjestötoimijoita mm. liikuntajärjestö. Tapahtuma toteutettiin pitkälti vapaaehtois-voimin ja niinpä paikalla olleet esiintyjätkin osallistuivat päivään talkoo meiningillä. ISO KIITOS SIITÄ KAIKILLE! Ensi vuonna uudelleen.
Matka halki Mataran päivään osallistui lähes 300 opiskelijaa. Opiskelijat olivat JAMK:sta, HU-MAK:sta, JAO:lta ja JKO:sta. Saatujemme palautteiden pohjalta päivä oli onnistunut. Saimme pa-lautetta siitä, että toimintojen ja järjestöjen esittelyt olivat hyvin valmisteltuja ja erittäin mielen-kiintoisia. Lisäksi palautteissa oli nähtävissä se, että opiskelijat ja opettajat huomasivat kuinka eri-laisia toimijoita täältä Matarasta löytyy. Järjestömaailma oli aika monelle melko tuntematon, joten päivä antoi opiskelijoille tietoa järjestötoiminnasta.
Syksyisin terveisin
Sari Naappi
Vanha viisaus sanoo, että ihminen on luotu liikkumaan. Liikunta virkistää sekä mielen että kehon, auttaa jaksamaan töissä ja kotona sekä vähentää sairauspoissaoloja. Näin syksyn koittaessa kuntokeskusten liikuntaryhmät täyttyvät pikavauhtia ja hyvää oloa haetaan lenkkipoluilta. Zumban, pumpin ja circuitin ohessa kannattaa muistaa myös vanha kunnon hyötyliikunta. Nyt jos koskaan on hyvä aika kaivaa vanha polkupyörä varastosta, pumpata kumit ja porhaltaa syksyisille pyöräteille!
Myös Matarassa halutaan kannustaa työntekijöitä liikkumaan. JAPA ry:n hallinnoimassa uudessa Liikkumisen ohjaus kolmannen sektorin työ- ja verkostoyhteisössä –hankkeessa kehitetään Mataraan oma liikkumisen ohjauksen toimintamalli. Hankkeessa kartoitetaan työntekijöiden liikkumistapoja ja kannustetaan kulkemaan työmatkat lihasvoimin. Lisäksi halutaan edistää bussien ja kimppakyytien käyttöä. Hanke on osa isompaa Liikkuva Jyväskylä –hanketta.
Hankkeen tarkoituksena on paitsi edistää työntekijöiden hyvinvointia myös vähentää Mataran työmatkaliikkumisesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä. Työmatkoilla tarkoitetaan sekä kodin ja Mataran välisiä matkoja että työpäivän aikana tapahtuvia siirtymisiä palavereihin ja muihin tapaamisiin Mataran ulkopuolelle.
Mataraan hankitaan syksyn aikana työntekijöiden käyttöön polkupyöriä, jotka on tarkoitettu työpäivän aikana tapahtuviin siirtymisiin. Jos työntekijällä on palaveri esimerkiksi Ylistöllä, hurauttaa polkupyörällä perille vajaassa vartissa eikä parkkipaikkaa tarvitse haeskella. Pyörä kun on nopein liikkumismuoto kaupunkialueella, jos matkaa on alle seitsemän kilometriä. Näin säästää siis aikaa, hermoja ja ympäristöä. Lisäksi saa mukavaa ja virkistävää vastapainoa tunkkaiselle toimistotyölle.
Nykyisten terveysliikuntasuositusten mukaan tulisi liikkua vähintään 2,5 tuntia viikossa reippaasti. Viitenä päivänä viikossa tämä tarkoittaa 30 minuuttia päivässä eli esimerkiksi kahta 15 minuutin mittaista matkaa. Hmm…. siinä ajassahan ehtisi hyvin Ylistölle palaveriin ja takaisin.
Polkupyörien lisäksi Mataraan hankitaan alkusyksystä työntekijöiden käyttöön yhteisiä bussikortteja, jotka on tarkoitettu käytettäväksi polkupyörien tapaan työpäivän aikaisiin siirtymisiin. Jos työmatka kotoa Mataraan on liian pitkä pyöräilyyn eikä bussilla pääse järkevästi (tai lainkaan) aamulla töihin, on oman auton käyttö perusteltua. Tällöin voi kuitenkin varata joko polkupyörän tai bussikortin palaverissa käyntiä varten ja oman auton voi jättää parkkiruutuun. Tämäkin säästää hermoja, sillä päiväsaikaan Mataran parkkipaikalta on mahdotonta löytää tyhjää parkkiruutua.
Työntekijöiden liikkumistottumusten lisäksi hankkeessa kartoitetaan myös Matarassa vierailevien liikkumistapoja. Kävijöiden toivotaan vastaavan Miten kuljet? –kyselyyn, jota on saatavissa vuoden loppuun asti kaikissa kokoushuoneissa sekä Matara 6:n aulassa. Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan kuukausittain lahjakortteja pyörähuoltoon (arvo 50 euroa). Kyselyn avulla kehitetään kansalaistoimintaan liittyvää kevyen ja julkisen liikenteen käyttöä.
Paula Wilkman, koordinaattori, JAPA ry.
JAPA ry. on jyväskyläläinen kestävää kehitystä edistävä yhdistys, jonka toimisto sijaitsee Matara 4:ssä.
Ensimmäinen syyskausi Kansalaistoiminnankeskus Matarassa on käynnistymässä. Jännittävän kevään jälkeen seuraa jännittävä syksy. Välissä sateinen kesä, josta ainakin osa meistä muistaa myös aurinkoa.
Monikulttuurikeskus Gloria muutti Mataraan viimeinen päivä tammikuuta, tänä vuonna. Matarassa Glorian tila on aurinkoinen ja avara. Aurinkoiseksi tilan tekee seinien keltainen väri, ulos antavia ikkunoita ei Glorian tiloissa ole. Aurinkoiseksi Glorian tekevät myös ihmiset, ennen kaikkea työntekijämme Gloria.
Kyllä vain, Glorian Gloria. Usein kysytään saiko Monikulttuurikeskus Gloria nimensä Gloria Lapitanin mukaan. Vastaus on kyllä ja ei. Nimiasia hoitui äänestyksen kautta. Gloria oli yksi nimiehdokkaista ja se voitti ylivoimaisesti yleisöäänestyksen. Hyvä ja hieno nimi monikulttuurikeskukselle, joka aloitti toimintansa 1.1.2009 Jyväskylän keskustassa, Kauppakadulla.
Kauden aloitus on aina jännittävää Gloriassa. Millaista toimintaa ja ihmisiä tämä kausi tuokaan mukanaan? Gloriassa on vakiintunutta toimintaa, joka jatkuu tänäkin syksynä. Monimessi monikulttuurinen perhekahvila, Luetaan yhdessä – ryhmä sekä kulttuuri-illat keräävät vuosi toisensa jälkeen koolle paljon ihmisiä. Keskusteluja kasvatuksesta – illoissa keskustellaan kasvatuksesta. Lunch Beat Diskossa jammaillaan keskellä päivää. Galleria Gloriassa koetaan elämyksiä taiteen äärellä. Info – Gloriassa opastetaan ja autetaan kaikenlaisissa asioissa.
Aina syntyy myös jotakin uutta. Tänä syksynä maistellaan maailman makuja Etno kafeessa, opiskellaan suomea vauva kainalossa, taiteillaan kortteja, pelataan jalkapalloa FC Gloriassa, käytetään ja opitaan monia kieliä. Vaaliteema on mukana keskusteluissa ja koulutuksissa.
Kaikki tämä vanha ja uusi toiminta on mahdollista vain, koska sekä vapaaehtoiset että työntekijät järjestävät toimintaa yhdessä ja erikseen Gloriassa. Toiminnasta on paljon iloa, paljon työtä, paljon hyötyä sekä osallistujille että organisoijille.
Ensimmäinen viikko elokuusta on takana. Paljon ihmisiä on jo käynyt Gloriassa. Eilen keittiön ison pöydän ääressä kokoontui eri-ikäisiä ihmisiä, naisia ja miehiä – kaikki jyväskyläläisiä, mutta syntyneet monessa eri maassa ja maanosassa. Me puhuimme yhdessä suomea. Joku meistä puhui suomea äidinkielenään, toinen osasi ehkä kaksikymmentä sanaa. Yhtäkaikki juttelimme, nauroimme ja vaihdoimme ajatuksia suomeksi höystäen keskustelua ainakin espanjalla, suahililla, englannilla, venäjällä, kurdin kielellä ja arabialla.
Tänä syksynä jatkamme keskusteluja ja kohtaamisia Monikulttuurikeskus Gloriassa ja koko Kansalaistoiminnankeskus Matarassa – tervetuloa kaikenikäiset, kaiken kieliset, kaikenlaiset ihmiset mukaan!
Syysaurinkoisin terveisin
Anu Juurakko, ohjaaja, Monikulttuurikeskus Gloria