Marraskuussa 2023 oli kansallinen peliviikko. Mataralla oli aiemminkin osallistuttu peliviikkoon järjestämällä ohjelmaa, mm. pelialan luentoja ja lautapelejä. Tällä kertaa kunnianhimon tasoa oli nostettu ja tavoitteena oli kehittää oma pakohuonepeli. Tämä oli mielenkiintoinen haaste, etenkin kun resurssit olivat rajalliset ja aikaa ei ollut paljon.
Olin itse työskennellyt pakohuoneyrityksessä Helsingissä joitain vuosia aiemmin, joten innostuin ideasta välittömästi. Toisaalta tiesin, että pakohuoneen pystyttäminen ei ole aivan yksinkertaista. Pakohuoneen kehittäminen on pelinkehitystä siinä missä esimerkiksi videopelien tai lautapelien. Kaiken keskiössä on kokemus, eli mitä pelaajat näkevät, kuulevat, ajattelevat ja tuntevat. Hyvissä peleissä koetaan jännitystä, yllätyksiä, haasteita, iloa ja ehkä vähän hämmennystä ja painetta, mutta ennen kaikkea onnistumisia. Pelikokemus on todennäköisesti ollut onnistunut, jos pelaaja pelin jälkeen tokaisee “oli kyllä hauskaa!”
Aloimme loppukesästä kolmen hengen ydinporukalla hahmotella pelin teemaa ja tarinaa. Koska peliviikko olisi marraskuussa, olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että pelin tarinan täytyisi olla pimeään vuodenaikaan sopiva: henkiolentoja, kauhua ja isoja mysteereitä. Onneksi Karoliina - yksi meistä kolmesta - oli mestarillinen käsikirjoittaja. Tarina alkoi muotoutua vauhdilla jo ensimmäisten viikkojen aikana, ja seuraavaksi meidän olisi kehitettävä siihen sopiva tehtäväkulku, joka myötäilisi tarinaa ollen samalla tarpeeksi haastava ja mielenkiintoinen.
Kuten tällaisissa projekteissa lähes poikkeuksetta aina käy, tekemisen todellinen määrä alkaa hahmottua vasta, kun aikaa on enää liian vähän jäljellä, ja pieni paniikki alkaa hiertää takaraivossa. Ei riitä, että suunnittelemme hyvän pelin. Meidän pitää myös löytää pelaajat! Siis markkinoida! Homma olisi tietenkin ollut yksinkertaisempaa, jos meillä olisi ollut oma markkinointitiimi, mutta tällaista ylellisyyttä ei ollut tarjolla. Kaiken tohinan ohessa luotiin julisteita, kuvattiin videomateriaalia ja kirjoitettiin mainostekstejä, joita vaihtelevalla menestyksellä julkaistiin erilaisissa kanavissa.
Avasimme varauskalenterin ja pieneksi yllätyksekseni se alkoi täyttyä vauhdilla. Olin ajatellut, että järjestäisimme peliviikkoa edeltävänä viikonloppuna pari testipeliä, jotta saisimme kehityksen aikaista palautetta ja ehtisimme tehdä viimeisiä parannuksia. Lopulta meillä oli toistakymmentä ryhmää tulossa jo ‘testiviikolla’, ja varsinaisen peliviikon kalenteri oli lopulta ääriään myöten täynnä: 7-8 ryhmää joka päivä. Suuren kysynnän vuoksi venytimme kalenteria vielä peliviikon jälkeisellekin viikolle.
Päivätyöläisenä pystyin itse ohjaamaan pelejä vain myöhäisiltapäivinä ja ilta-aikoina. Tuija ja Karoliina sekä muut meitä auttaneet venyivät uskomattomiin suorituksiin, jotta (muistaakseni) noin 200 pelaajaa pääsivät kokemaan Päivättären veri -pakohuoneen parin viikon aikana. Vaikka nuo viikot olivatkin intensiivisiä ja kuormittavia, jaksoimme päivästä toiseen, kun saimme todistaa pelaajien oivalluksen ja onnistumisen kokemuksia!
Kun olimme purkaneet pakohuoneen Mataran kellarista ja jäähdytelleet pari viikkoa, aloimme lukea pelaajien kirjoittamia palautelappuja. Vasta silloin meille todella valkeni, mitä olimme muutamassa kuukaudessa saaneet aikaan. Toki mukaan mahtui rakentavaa kritiikkiä ja joitain pettymyksiäkin, mutta pääosa palautteesta oli ylistävää ja monet toivoivat, että Mataralla järjestettäisiin pakohuone myös ensi vuonna.
Päivättären veri oli urakka, johon mahtui laaja kirjo tunteita. Se saattoi näyttäytyä muutaman ihmisen urotyönä, mutta todellisuudessa saimme korvaamatonta apua lukuisilta ihmisiltä mitä erikoisempiin tehtäviin ja ongelmiin. Uskon vilpittömästi, että tämän projektin nettovaikutus on ollut ehdottoman positiivinen. Itselleni jäi valtaisan kokemuksen ja monien oppien lisäksi koko joukko uusia ystäviä ja unohtumattomia muistoja!
Teksti: Waltteri Paulaharju
