Nyt se alkaa olla paketissa! Kimppa-hankkeen matka kesti melkein viisi vuotta ja minä sain kulkea siinä mukana reilut neljä vuotta. Matkaan mahtui monenlaista mäkeä, mutkaa ja tasaista maastoakin aina välillä. Elämän matkalaukkuun sain Kimpasta monenlaista oppia ja muistoa.
Kimppa-hanke alkoi vuonna 2008 ja sitä hallinnoi Keski-Suomen sosiaaliturvayhdistys. Kimpan päämääräksi oli asetettu haja-asutusalueiden ikääntyvien arjen hyvinvoinnin tukeminen. Hankeaikana tutuksi tulivat Korpilahti, Kivijärvi, Kyyjärvi, Karstula, Kannonkoski ja Saarijärvi sekä monet niiden kylät Lokakylästä Moksiin ja Mahlusta Vuoskoskelle. Tutuiksi ja jopa rakkaiksi tulivat tällaiselle tunteikkaalle, karjalaiset sukujuuret omaavalle monet, monet alueiden ikäihmiset, mummot ja papat sekä monet muut verkostojen kanssamatkalaiset. Ikävä tulee!
Hankkeessa oli keskeiseksi työmenetelmäksi valittu kumppanuuspöytä-malli. Siinä saman pöydän ääreen koottiin alueiden ikäihmisten hyvinvoinnista kiinnostuneita – mukana oli niin virkamiehiä, järjestötoimijoita kuin ihan tavallisia kansalaisia, jotka halusivat vaikuttaa sekä auttaa konkreettisesti oman paikkakuntansa ikäihmisiä. Huoli oli monella suuri, suurin huolista oli ikäihmisten yksinäisyys.
Kumppanuuspöydässä oltiin kaikki tasavertaisia mökin mummosta kunnanjohtajaan. Oli siinä opettelemista, niin tasavertaisuudessa kuin yhdessä toimimisesta ja erilaisuuden hyväksymisestä. Sitkeästi kun me hanketyöntekijät jaksoimme uskoa siihen, että yhdessä olemme enemmän, hankalimmatkin vastarannankiiskit alkoivat uida myötävirtaan. Salassa nurkan takana tuli pyyhittyä muutama tuskanhiki ja ilonkyyneleitä onnistumisista vuodatin ihan avoimestikin.
Vaan kyllä se kannatti. Kumppanuuspöydät jatkavat eloaan ja kehittymistään kaikissa hankekunnissa. Hankkeen loppuseminaarissa tutkijatohtori Harri Raisio arvioi kumppanuuspöytä-mallin toimivan hyvin suoran kansalaisvaikuttamisen uusilla areenoilla, keskustelevan demokratian välineenä. Upeaa! Suuren suosion saavuttaneet ikäihmisten yhteisölliset tapahtumat saavat jatkoa, Kivijärven Ilonpäivä on taas syyskuussa ja Korpilahden Tikkalassa Ole ystävä minulle -tapahtuma järjestettiin ilman hanketta jo alkuvuodesta. Alueiden vapaaehtoistoiminta jatkaa kehittymistään osana palvelujärjestelmää. On hyvä ja helppo hypätä pois juuri tällä pysäkillä – matka kimpassa/Kimpassa kehitti ainakin tätä työntekijää ja ihmistä.
”Jos haluat kulkea nopeasti, kävele yksin. Jos haluat kulkea pitkälle, kulje yhdessä toisten kanssa.”
- Afrikkalainen sananlasku
Tuija Seppänen
ps. Kimpan loppuraportti on luettavissa osoitteessa www.kssotu.fi