Haaveiletko maailman muuttamisesta?
Mutta samaan aikaan tuntuu vaikealta saavuttaa ne ihmiset, kenen kanssa ja kenen eteen haluat tehdä työtä? Tiedät, että sinulla on merkityksellistä annettavaa, mutta se ei tunnu heijastuvan osallistujien määrään. Miten saavuttaa kohderyhmä ja saada lisää osallistujia toimintaan?
1. Määrittele kohderyhmäläinen mahdollisimman tarkasti
Tehdäänpä pieni ajatusleikki.
Kuvitellaan, että haluat saavuttaa tietyn henkilön, vaikkapa oman kunnan palvelujohtajan. Varmaan menet kunnan sivuille ja etsit oikean henkilön, tämän nimen ja yhteystiedot. Ennen puhelua mietit asiasi tarkkaan: miten se koskettaa tätä henkilöä ja miksi hänen on tärkeä kuulla asiasta.
Aina ei voi kuitenkaan tietää nimeltä, ketä tavoittelee. Mitä siis tekisit silloin, kun haluaisit löytää ihmisen, joka on vaikkapa kiinnostunut samasta harrastuksesta kuin sinä? Et tunne häntä vielä nimeltä, mutta tunnet yhteisen nimittävän tekijän. Tällä pääset jo vähän eteenpäin ja voit esimerkiksi hakeutua paikkoihin, joissa keskustellaan aiheesta.
Vaikka kohderyhmä koostuu useista ihmisistä, tavoittamiseen liittyvät lainalaisuudet eivät huimasti poikkea muustakaan viestinnästä. Selvitä siis, ketä tavoittelet ja mikä tätä ihmistä liikuttaa.
Kohderyhmän määrittelyssä pääset alkuun vastaamalla seuraaviin kysymyksiin:
- Millainen ryhmä on kyseessä? Jakautuuko se erilaisiin alaryhmiin?
- Miten he viettävät aikaa?
- Mitä asioita he arvostavat?
- Mitä he tarvitsevat?
- Mistä he ovat kiinnostuneita juuri nyt yleisesti tai juuri teidän alueellanne?
Jos kysyt suoraan kohderyhmältä, vielä parempi.
2. Viesti kohderyhmälle heidän kannaltaan helpoimmalla tavalla
Tai ylipäätään siellä, missä he luonnostaan ovat.
Jos haluat tavata karhun, ei kannata mennä savannille. Perunat eivät kasva puussa. Eikä teiniä kannata tavoitella faksin kautta.
Koskaan ei pidä olettaa, että kohderyhmäsi olisi niin motivoitunut, että se näkisi suurimman mahdollisen vaivan päästäkseen sisältöjesi ääreen.
Päinvastoin sinun tulee asettua heidän asemaansa ja tehdä sisältösi saavuttaminen mahdollisimman helpoksi. Ei kannata mennä sieltä, mistä aita on matalin, sillä saatat päätyä väärään paikkaan ilman merkittäviä tuloksia.
Yksi tapa tavoittaa oma kohderyhmä on ilmoittaa yhdistystoiminta Lähellä.fi -palveluun. Kyseessä on valtakunnallinen mutta samalla paikallinen verkkopalvelu, joka kokoaa yhdistysten tarjoaman tuen, vapaa-ajan toiminnan ja vapaaehtoistehtävät yhdelle sivustolle. Sivustolta voi etsiä kiinnostavaa toimintaa ja rajata hakutuloksia toiminnan tyypin, paikan ja ajankohdan suhteen.
Lähellä.fi voi olla tärkeä kanava saada ensikosketus uuden ihmisen kanssa. Verkkosivulta voi etsiä itseään kiinnostavaa toimintaa ja kun olette ilmoittaneet toiminnastanne siellä, olette helposti löydettävissä niillekin, jotka eivät vielä tunne nimeänne. Palvelua markkinoidaan tänä keväänä aktiivisesti kansalaisille, joten juuri nyt kannattaa laittaa toiminta näkyville.
Lähellä.fi -sivustolle pääset tästä >>
3. Puhu kohderyhmääsi kiinnostavista teemoista
Jos teit kohdan 1. kunnolla, tiedät jo mistä lähteä liikkeelle. Keskeisten teemojen löytämisessä auttavat kohderyhmältä saamasi palautteet ja yhteydenotot, kuten usein kysytyt kysymykset. Kyseessä on toiminnan sisällöllistä suunnittelemista muistuttava prosessi, joka lähtee liikkeelle kohderyhmän tarpeista ja kiinnostuksen kohteista. Mitä tarkempi käsitys sinulla on henkilöstä, jota haluat puhutella, sitä parempi.
Upota viestintääsi avainsanoja, sinulta usein kysyttyjä kysymyksiä, palautteissa esille tulleita teemoja jne. Nämä ovat niitä, joihin kohderyhmäsi on jo osoittanut kiinnostusta. Nyt sinun tehtäväsi on tuoda niihin liittyvä sanottavasi näkyväksi viestinnän kautta.
Kannattaa myös upottaa näihin teemoihin liittyviä asiasanoja ja trendejä osaksi viestintää, sillä ne helpottavat löydettävyyttä. Voit hyödyntää viestinnässä esimerkiksi:
- yleisiä hakusanoja tai hakulauseita
- somessa yleisesti käytettyjä hashtageja
- kiinnostuksen huippuhetkiä ajoittamalla julkaisu sellaiseen kohtaan, jolloin tiedät ihmisten etsivän ja tarvitsevan tätä tietoa
- ajankohtaisia asioita, kuten uutisissa esiintyviä teemoja, somessa trendaavia teemoja, teemaviikkoja ja juhlapäiviä.
Kohderyhmäsi kestokysymyksiin liittyvät sisällöt voivat pysyä relevantteina pitkänkin aikaa, joten kohderyhmän kuunteleminen kannattaa. Vain kohderyhmänsä tuntemalla ja sitä kuulemalla voi yhdistyksestä tulla aidosti oman asiansa asiantuntija.
-Henna Forsman
Kirjoittaja on viime syksyinen KYT-järjestöpalveluiden markkinointiassistentti ja viestinnän johtamisen ekonomi. KYT-järjestöpalvelut vastaa Lähellä.fi-yhdistystietopalvelusta Keski-Suomen alueella.
Lähellä.fi on verkkopalvelu, jonka tarkoitus on:
- innostaa ihmisiä osallistumaan järjestö- ja yhdistystoimintaan ja käyttämään yhdistyksien tuottamia palveluita. Lähellä.fi auttaa ihmisiä löytämään monipuolisen ja merkityksellisen järjestö- ja yhdistystoiminnan pariin
- auttaa järjestöjä ja yhdistyksiä kertomaan toiminnastaan ja löytämään uusia jäseniä/vapaaehtoisia
- koota suomalaisten järjestöjen ja yhdistyksien tarjoama toiminta yhteen paikkaan, josta toiminnan löytäminen ja toiminnasta ilmoittaminen on selkeää ja helppoa