Mataralaiset kertovat
Kansalaistoiminnankeskuksen blogi

Vanha viisaus sanoo, että ihminen on luotu liikkumaan. Liikunta virkistää sekä mielen että kehon, auttaa jaksamaan töissä ja kotona sekä vähentää sairauspoissaoloja. Näin syksyn koittaessa kuntokeskusten liikuntaryhmät täyttyvät pikavauhtia ja hyvää oloa haetaan lenkkipoluilta. Zumban, pumpin ja circuitin ohessa kannattaa muistaa myös vanha kunnon hyötyliikunta. Nyt jos koskaan on hyvä aika kaivaa vanha polkupyörä varastosta, pumpata kumit ja porhaltaa syksyisille pyöräteille!

Myös Matarassa halutaan kannustaa työntekijöitä liikkumaan. JAPA ry:n hallinnoimassa uudessa Liikkumisen ohjaus kolmannen sektorin työ- ja verkostoyhteisössä –hankkeessa kehitetään Mataraan oma liikkumisen ohjauksen toimintamalli. Hankkeessa kartoitetaan työntekijöiden liikkumistapoja ja kannustetaan kulkemaan työmatkat lihasvoimin. Lisäksi halutaan edistää bussien ja kimppakyytien käyttöä. Hanke on osa isompaa Liikkuva Jyväskylä –hanketta.

Hankkeen tarkoituksena on paitsi edistää työntekijöiden hyvinvointia myös vähentää Mataran työmatkaliikkumisesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä. Työmatkoilla tarkoitetaan sekä kodin ja Mataran välisiä matkoja että työpäivän aikana tapahtuvia siirtymisiä palavereihin ja muihin tapaamisiin Mataran ulkopuolelle.

Mataraan hankitaan syksyn aikana työntekijöiden käyttöön polkupyöriä, jotka on tarkoitettu työpäivän aikana tapahtuviin siirtymisiin. Jos työntekijällä on palaveri esimerkiksi Ylistöllä, hurauttaa polkupyörällä perille vajaassa vartissa eikä parkkipaikkaa tarvitse haeskella. Pyörä kun on nopein liikkumismuoto kaupunkialueella, jos matkaa on alle seitsemän kilometriä. Näin säästää siis aikaa, hermoja ja ympäristöä. Lisäksi saa mukavaa ja virkistävää vastapainoa tunkkaiselle toimistotyölle.

Nykyisten terveysliikuntasuositusten mukaan tulisi liikkua vähintään 2,5 tuntia viikossa reippaasti. Viitenä päivänä viikossa tämä tarkoittaa 30 minuuttia päivässä eli esimerkiksi kahta 15 minuutin mittaista matkaa. Hmm…. siinä ajassahan ehtisi hyvin Ylistölle palaveriin ja takaisin.

Polkupyörien lisäksi Mataraan hankitaan alkusyksystä työntekijöiden käyttöön yhteisiä bussikortteja, jotka on tarkoitettu käytettäväksi polkupyörien tapaan työpäivän aikaisiin siirtymisiin. Jos työmatka kotoa Mataraan on liian pitkä pyöräilyyn eikä bussilla pääse järkevästi (tai lainkaan) aamulla töihin, on oman auton käyttö perusteltua. Tällöin voi kuitenkin varata joko polkupyörän tai bussikortin palaverissa käyntiä varten ja oman auton voi jättää parkkiruutuun. Tämäkin säästää hermoja, sillä päiväsaikaan Mataran parkkipaikalta on mahdotonta löytää tyhjää parkkiruutua.

Työntekijöiden liikkumistottumusten lisäksi hankkeessa kartoitetaan myös Matarassa vierailevien liikkumistapoja. Kävijöiden toivotaan vastaavan Miten kuljet? –kyselyyn, jota on saatavissa vuoden loppuun asti kaikissa kokoushuoneissa sekä Matara 6:n aulassa. Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan kuukausittain lahjakortteja pyörähuoltoon (arvo 50 euroa). Kyselyn avulla kehitetään kansalaistoimintaan liittyvää kevyen ja julkisen liikenteen käyttöä.

Paula Wilkman, koordinaattori, JAPA ry.

JAPA ry. on jyväskyläläinen kestävää kehitystä edistävä yhdistys, jonka toimisto sijaitsee Matara 4:ssä.