matara white2

Mataralaiset kertovat
Kansalaistoiminnankeskuksen blogi

STM Tukee90 neg

Mataran visailuja kollaasina

Koko koronakevät on omalla tavallaan ollut surrealistinen kokemus. Toisaalta rajoituksiin ja kotona tai hiljaisessa toimistossa työskentelyyn tottui nopeasti. Ikinä en kuitenkaan tottunut uutisjuoksun jatkuviin huonoihin uutisiin. Alussa oli suuri pelko siitä, mihin tämä maailma menee. Sieltä täältä kuitenkin nousi esiin pieniä valonpilkahduksia siitä, mitä hyviä käytäntöjä korona jättää jälkeensä, ainakin työnteon suhteen. Yleisesti ihmisistä on tullut hygieniatietoisempia ja etätyöskentely on normalisoitunut. Itsekin pessimistinä aloin ajattelemaan yllättävän optimistisesti, ja aloin ajattelemaan, että ehkä tämä tilanne pakottaa ihmiset kokeilemaan uusia asioita, jotka sitten jäävät normaaliksi käytännöksi.

Toukokuussa STEA käynnisti lisähaun koronan poikkeusolojen aiheuttamiin tarpeisiin. Lisähaussa Mataralle myönnettiin rahoitus Matara Digisti -hankkeelle, josta minä myös sain kokoaikaisen työpaikan. Hankkeen tarkoituksena on kokeilla uusia nettipohjaisia toimintoja ja soveltaa Mataran olemassa olevia toimintoja nettiin. Hanke on juuri se mitä toivoin; mahdollisuus kokeilla uutta. Tähän mennessä Mataran somea seuranneet ovat jo nähneet askarteluvideot, jotka ovat yksi osa hanketta. Askarteluvideot jatkuvat vuoden loppuun asti, ja niiden oheen on tulossa muitakin kokeiluja, esimerkiksi livestreameja ja erilaisia visailuja someen.

Jos olet aktiivinen Mataran toimintoihin osallistuja, mutta et käytä nettiä, älä pelkää. Mataran tutut toiminnot, kuten ekokorupajat, bingot, arki-infot ja päiväkahvit toteutetaan edelleen myös kasvotusten. Niiden syksyn aikataulut löytyvät muuten jo nyt Mataran sivulta.  Hankkeen tarkoituksena ei ole korvata aikaisempia toimintoja, kasvotusten kohtaaminen tulee aina olemaan Matarassa tärkeää. Tarkoituksena on kokeilla uusia asioita ja erityisesti sitä, että saamme kehiteltyä jotain nettipohjaista, mikä voisi jäädä Mataran perustoimintoihin. Esimerkiksi arki-infot toteutetaan kasvotusten, mutta pyrimme myös tallentamaan ne, jotta ihmisillä on mahdollisuus katsoa ne myös jälkikäteen. Samalla pystyisimme tavoittamaan aivan uudenlaisen väestön, toimintoihin voi osallistua enemmän ihmisiä, jotka eivät asu lähellä Mataraa tai edes Keski-Suomessa.

Loppujen lopuksi en tiedä voinko olla koronalle vihainen, se nimittäin tarjosi minulle tämän uuden mahdollisuuden. Olen hyvin innoissani syksystä, pääsen haastamaan itseäni kuin myös kehittämään Mataran toimintaa. Odotan innolla sitä, mikä toimii, mikä ei ja miksi. Kannattaa seurata Mataran sivuja ja somea, jotta pysyt mukana siinä mitä tämä syksy tuo tullessaan.

Veera Henttonen
Hanketyöntekijä Kansalaistoiminnankeskus Matarassa

STM Tukee90 matara white2 kyt white