Mataralaiset kertovat
Kansalaistoiminnankeskuksen blogi

Kuva 1. Nuorten Keski-Suomi järjesti heinäkuussa SuomiAreenalla keskustelutilaisuuden, jossa keskusteltiin nuorten vaikuttamisen mahdollisuuksista ja haasteista suomalaisessa yhteiskunnassa.

”Osallisuus keskiöön”, ”Asiakasosallisuus on työmme tärkein lähtökohta”, ”Tavoitteenamme on synnyttää osallisuutta”. Osallisuus tuntuu nyt olevan kaikkien huulilla. Kun googlaa sanan osallisuus, Google tarjoaa käsitteelle 958 000 hakutulosta. Pikaisella tarkastelulla ainakin ensimmäiset hakutulokset näyttäisivät liittyvän juuri osallisuuden määrittelyyn ja eri yhteisöjen ja organisaatioiden kuvauksiin siitä, mitä osallisuus heidän työssään tarkoittaa. Itse asiassa tuntuu, että osallisuus vilisee ihan joka käänteessä ja käsitteenä se on jo kokenut pienoista inflaatiota. On ehkäpä jo havaittavissa pientä osallisuusväsymystä! Työyhteisöt tuskailevat osallisuusprosessien kanssa miettien, että miten tässä nyt saadaan mahdollisimman monen ääni kuuluviin ja lisättyä sitä osallisuuden tunnetta.

Mutta mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan osallisuudesta? Minusta tuntuu, että osallisuudesta puhuttaessa tapahtuu paljon myös ’ohipuhumista’ juuri siksi, että käsitteellä on useampi ulottuvuus ja siten se tarkoittaa eri ihmisille hieman eri asioita. Joku tarkoittaa sillä yksilön kokemusta tai tunnetta siitä, että kuuluu johonkin joukkoon. On ehkäpä tärkeä osa sitä joukkoa. Toiselle kyse on vaikuttamisesta. Että pääsee tuomaan oman mielipiteensä esiin ja se mielipide huomioidaan esimerkiksi päätöksenteossa tai suunnittelussa. Ja nämähän kaksi näkökulmaahan eivät sulje toisiaan pois. Molemmat voivat toteutua samaan aikaan. Pohjimmiltaan kyse on kai kuitenkin siitä, että tulee tunne, että on osallisena jossakin. Osallisuuden tunne voi syntyä oikeastaan missä vain; koululuokassa, töissä, harrastuksissa, netissä, kotonakin. Eikä osallisuus tapahdu pelkästään osana jotakin ryhmän toimintaa. Ihminen voi tuntea olevansa vahvasti osallinen ja kuuluvansa tärkeäksi osaksi yhteiskuntaa, vaikkei osallistuisikaan minkään varsinaisen ryhmän toimintaan. 

Tutkijat Tomi Kiilakoski, Anu Gretschel ja Elina Nivala ovat tehneet mielestäni käyttökelpoisen jaottelun osallisuuden edistämisestä sosiaalisena ja poliittisena toimintana. Osallisuus sosiaalisena toimintana tarkoittaa esimerkiksi sosiaalisten suhteiden vahvistamista, jolloin tavoitteena on ehkäistä yhteiskunnasta syrjäytymistä. Siinä on kyse yhteisöllisyydestä, kohtaamisesta ja ryhmätoiminnan ymmärtämisestä. Osallisuus poliittisena toimintana puolestaan korostaa vallan jakamista, sekä päätöksentekoon osallistumista ja vaikuttamista. (Kiilakoski & Gretschel & Nivala 2012, 16-17.) Voisikin olla ihan hyvä juttu, että eri toimintojen osallisuudesta puhuttaessa määriteltäisiin aina tarkemmin, että onko kyse pyrkimyksestä vaikuttaa vaikkapa poliittiseen päätöksentekoon vai sitten osallisuudesta sosiaalisten suhteiden vahvistamisena.

Osallistuin muutama viikko sitten työpajaan, jossa oli tavoitteena määritellä nuorten osallisuuden laatukriteerejä. Keskustelu oli vilkasta. Emmekä tietenkään saaneet mitään yhdellä kerralla valmiiksi! Päivän jälkeen jäin pohtimaan paljon mm. kielen merkitystä osallisuudessa. Yhteinen kieli on avain asioiden ymmärtämiseen ja siksi olisi ehdottoman tärkeää, että silloin kun määritellään nuorten osallisuuden laatukriteereitä, nuoret pääsisivät myös itse määrittelemään, mitä osallisuus heille tarkoittaa ja miten he sen ymmärtävät. Ja tämähän on taas sitä osallisuutta! Ja sitten on myös suuri ero, että puhutaanko osallisuudesta, osallistamisesta vai osallistumisesta. Tämä jo vaatisikin ihan oman blogipohdinnan.

Viime perjantaina (14.9.) Suomenmaa uutisoi myös pääministeri Sipilän ja keskustan nostavan nimenomaan nuorten osallisuuden edistämisen tärkeäksi tavoitteeksi: Äänestysikärajaa tulisi laskea 16:een ikävuoteen, jokaisessa kunnassa tulee olla toimiva nuorisovaltuusto ja nuorille tulee taata edustus kaikissa valmistelevissa ja päättävissä ryhmissä. Tärkeitä tavoitteita. Ja nuorten yhteiskunnalliseen osallistumiseen tuleekin kiinnittää huomiota. Tutkimuksen mukaan suomalaisnuorten yhteiskunnalliset tiedot ja taidot ovat maailman huippua, mutta nuoret eivät usko voivansa vaikuttaa. Esimerkiksi vuoden 2015 kuntavaaleissa 18-24-vuotiaiden nuorten äänestysprosentti oli 35.  Jotakin on siis tehtävä. Saatava siis nuorillekin tunne siitä, että he ovat tärkeä osa tätä yhteiskuntaa ja että yhteiskunnan kehitykseen voi vaikuttaa.

Myös meillä Nuorten Keski-Suomessa osallisuus on työn keskiössä monella tapaa. Nuorten osallisuuden edistäminen on yksi tärkeimpiä tavoitteitamme, mutta samalla se on myös tapamme toimia. Meidän tavoitteena on mm. edistää nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia yhteiskunnassa, jolloin meidän toimintamme painottuu osallisuuden kentällä sinne vaikuttamisosallisuuden puolelle. Samalla toimintaa tehdään lasten ja nuorten kanssa sellaisin menetelmin ja periaattein, että kaikki mukana olevat kokisivat olevansa osallisia ja tärkeitä. Eli toimintatapana kyse on myös sosiaalisesta osallisuudesta.

Kun osallisuudessa kuitenkin lopulta on kyse ihmisen omakohtaisesta kokemuksesta, osallisuuden tunteesta, muistammeko me selvittää tarpeeksi usein, miten osallisiksi mukana olevat ihmiset itsensä kokevat. Milloin sinä olet viimeksi kysynyt työkavereilta, verkostoilta tai vetämiesi ryhmien jäseniltä, että tunnetko olevasi tärkeä osa toimintaa? Koetko voivasi vaikuttaa? Ainakin minulla on tässä parantamisen varaa 😊.

Eeva Mäntylä

projektikehittäjä

Nuorten Keski-Suomi / Nuorten ääni uudessa maakuntahallinnossa -hanke

 

Lähteet:

Kiilakoski, Tomi & Gretshel, Anu & Nivala, Elina (2012): Osallisuus, kansalaisuus, hyvinvointi. Teoksessa Anu Gretschel ja Tomi Kiilakoski (toim.): Demokratiaoppitunti – Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 9-30.

Mehtäläinen Jouko, Niilo-Rämä Mikko & Nissinen Virva (2017): Nuorten yhteiskunnalliset tiedot, osallistuminen ja asenteet. Kansainvälisen ICCS 2016 -tutkimuksen päätulokset. Jyväskylä: Koulutuksen tutkimuslaitos. Luettavissa: https://ktl.jyu.fi/fi/julkaisut/julkaisuluettelo-1/julkaisujen-sivut/2017/ICCS2016-D120

Suomenmaa (14.9.2018): Sipilä: Äänestysikäraja alas, kunnanhallituksiin nuorisokiintiö. Luettavissa https://www.suomenmaa.fi/uutiset/sipila-aanestysikaraja-alas-kunnanhallituksiin-nuorisokiintio-6.3.415979.08fa44cc6a

Kuva 1. Mahdollisuuksien torilla sai ottaa kivoja potretteja itsestään ja kavereistaan

Helteisen kesän auringonsäteet on nautittu, koulun penkille ja töihin on palattu ahertamaan ja muutenkin arki on normalisoitunut. Syksy on usein myös uusien harrastusten ja toimintojen aloittamisen aikaa.

Syksyllä voi aloittaa aina mielessä olleen kirjoittamisen, opetella uuden instrumentin soiton, mennä näytelmäkerhoon, kokeilla sienestystä tai aloittaa jokin ihan uusi liikuntamuoto. Harrastaminen ja tekeminen voi olla myös ajan tai osaamisen antamista lähimmäisille. Yksi hyvä tekemisen muoto on vapaaehtoisuus, jota voit tehdä myös Paremmin Yhdessä ry:n erilaisissa toiminnoissa.

Paremmin Yhdessä ry toimi aktiivisesti koko kesän ajan, mutta näin syksyllä tuntuu olevan ihan uutta virtaa aloittaa asioita. Kesällä PYR:lla oli kansainvälinen lasten ja nuorten leiri, Mahis-projektin kokoontumisia, OSANA-hankkeen Opi Suomesta-kurssi, Mä oon pihalla-hankkeen ensimmäinen ryhmä sekä toiminnallista suomea ryhmä.

Monet tutut toiminnot, kuten läksykerho, hygieniapassitestit eri kielillä, Osana- ja Mä oon pihalla- projektien toiminnat jatkuvat, mutta syksyllä on tulossa myös tauolla olleita ja uusia juttuja. Luvassa on Keskustelua kasvatuksesta – puhutaan elämästä-iltoja, joita on kehitetty entistä mielenkiintoisemmiksi ja osallistavammiksi yhteistyössä yliopiston opiskelijoiden ja Pelastakaa lapset ry:n Yhteisöllinen kotoutuminen hankkeen kanssa.

Järjestämme selkokielisen maahan muuttaneille suunnatun Työelämän pelisäännöt-iltapäivän 27.9., jonne voit tulla kuulemaan mitä työhaastattelussa saa kysyä, mitä tarkoittaa TES ja mitä ammattiliitot tekevät ja miksi niissä kannattaa olla mukana.

Nuorten kanssa aloitamme maakunnallisen nuorten vaikuttajaryhmän, jonka ideana on antaa tietoa nuorten vaikuttamismahdollisuuksista sekä saada nuoria innostumaan yhteiskunnallisista asioista ja päätöksenteosta. Vaikuttamistoimintaa jatketaan myös MOVE-verkostossa, jonka kautta pyritään saamaan maahan muuttaneiden ääni kuuluviin.

Tekemistä riittää ja yhteistyökumppaneita sekä vapaaehtoisia kaivataan lisää!

Jos sinä mietit, mitä uutta ja kivaa voisit tehdä syksyllä, olet tervetullut mukaan toimintaamme sekä osallistujana että vapaaehtoisena. Tule juttelemaan ja tapaamaan meitä toimistolle Avoimien ovien päivänä 19.9. kello 12-16 tai Tourujoen yöhön 29.9., niin mietitään, mikä olisi sinulle innostavin ja kiinnostavin paikka tehdä jotakin mielekästä ja voimaannuttavaa.

Yhteistyössä on voimaa ja yhdessä emme ole yksin. Lähde mukaan Mataran toimijoiden toimintoihin niin saat paljon mielekästä sisältöä syksyysi.

Jenni Koivumäki

Paremmin Yhdessä ry

Itä-Suomen AVIn opetustoimen ylitarkastaja Kari Lehtola on perehtynyt lähikoulujen lakkauttamiseen, ja osoittaa, että kaksikolmasosaa lakkautuksista ovat perusteettomia.

Viimeisen 25 vuoden aikana Suomen peruskouluista on lakkautettu 51%, maaseudun kouluista 92%. Samaan aikaan oppilasmäärät ovat vähentyneet 7,5%. Koululaisten loppuminen ei siis ole ollut lakkautusten syynä, vaan syynä on ollut yksioikoinen keskittämispakko ja oletetut säästöt. Säästöjä ei kuitenkaan ole tullut. Ne ovat vain laskennallisia säästöjä, raha rahaksi ja uusiksi investoinneiksi ”säästöt” eivät ole taipuneet, sillä kyse on sisäisistä vuokrista. Lisäksi lakkautetunkin koulun kulut tasataan olemassa olevan koulukiinteistömassan rasitteeksi. Tätä ei tosin valtuustossakaan avata eikä yleisölle kerrota, mutta mediaotsikkoon mieluusti laitetaan useamman sadan tuhannen säästö. Lehtola toteaakin kuntalehden artikkelissa 4.8.2017 että --:”Yli 2 400 koulua on lakkautettu ja yhdellä koulun lakkautuksella kunnat ovat esittäneet saavansa keskimäärin 200 000 – 400 000 € vuosittaisen säästön. Jos kuntien päätösvalmistelu-laskelmat pitäisivät paikkansa, pitäisi Suomessa joka vuosi säästyä perusopetuksen puolella noin 800 miljoonaa euroa”. Näin ei ole käynyt, vaan perusopetuksen käyttökustannukset oppilasta kohden ovat nousseet 113%! Vuonna 1990 kustannus oli 4 000 € ja vuonna 2014 jo 8 500€ (koulutuksen talous 2014, tilastokeskus).  Säästöjen sijaan on saatu lisääntyneet kustannukset, heikentyneet oppimistulokset ja …pahoinvointia. Koulumatkaan saattaa kulua hyvinkin kaksi tuntia päivässä, myös kaupunkialueella, jonka voisi käyttää paljon hyödyllisimmin.

Tälläkin hetkellä Keski-Suomessa ja Jyvässeudulla tarkastellaan kouluverkkoja. Tarkastelu tarkoittaa siis supistamista. Vaakalaudalla on Saarenmaan koulu Palokan ja Mannilan kupeessa, vaikka se jatkoaikaa hiukan saikin. Saarenmaassa riittää koululaisia nykyisenkin ennusteen mukaan viisi seuraavaa vuotta, itseasiassa oppilasmäärä käy nykyisestä 43 oppilaasta 57 oppilaassa. Rakennus ei tarvitse peruskorjausta noin 10 vuoteen. Sisäilma on puhdas. Piha on luonnollinen liikkumisympäristö metsineen ja järvineen. Alueen muut koulut ovat liian täysiä; jo nyt saman perheen lapsia on joutunut eri kouluihin – kuinka tämä tukee perheen arjen sujuvuutta, työn ja perheen yhdistämistä ja hyvinvointia?

Lisäksi koulu on yhteisön ydin, erityisesti kylissä, joissa muita palveluja juuri ole. Saarenmaa ei ole poikkeus; koulu on yhteisönsä ahkerasti käyttämä niin liikuntaan, kulttuuriin ja sosiaalisen kanssakäymiseen. Koulu on hyvinvoinnin lähde, kylän sydän.

Jyväskylä on kasvava kaupunki. Täällä täytyy olla tarjolla monenlaista asumisympäristöä palveluineen muualtakin tuleville – kaupungin läheinen maaseutu on niistä hyvinvoinnin kannalta parasta.

Reena Laukkanen-Abbey
kyläasiamies
Keski-Suomen kylät ry

Lähteet ja lisätietoja:

https://kuntalehti.fi/uutiset/missa-ovat-800-miljoonan-koulusaastot/

https://www.slideshare.net/Maaseutupolitiikka

https://cisn.co/2K7P4fU

http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/3405/MAASEUTUKATSAUS_maaseutu_hyvinvoinnin_lahteena_13042015.pdf

Kuva 1. Työvalmennuksessa syntyy hyvin erilaista osaamista. Kuvassa INK-tiimin bändipajalta saa todistuksen osaamisesta musiikkialan perustutkinnosta, tässä bändi esittelee taitojaan Mataran Työllisyystapahtumassa.

 

Ennen ammattiopinnotkin aloitettiin aina alusta. Kaikki kävivät uskollisesti (tai vähemmän uskollisesti) läpi kaikki ammatillistumisen vaiheet yhden toisensa jälkeen. Suorittivat opintoja ja tenttivät ne ja saivat oppimääristä arvosanat harjoittelun ja tenttien perusteella. Opettajat arvioivat opiskelijoiden suorittamista koko opintojen ajan – puhuttiin jatkuvasta arvioinnista ja sen merkityksestä arvosanaa annettaessa. Tärkeää oli paitsi tekeminen myös luetun ymmärtäminen ja kirjoittaminen. Kaikki eivät suoriutuneet tästä kovin hyvin. Osa pääsi oppisopimukseen ja sai osakseen hieman käytännönläheisemmän opinpolun. Mutta suoritettava sekin oli, tunnollisesti.

Jatkuvassa arvioinnissa opettajat kehittivät jokaisesta oppilaasta itselleen jonkin kuvan, jota opiskelijan oli vaikea, ellei täysin mahdoton murtaa. Usein tuo kuva seurasi mukana peruskoulusta papereiden ja todistusarvosanojen kautta. Opinnoissa menestymisestä tuli joissain tapauksessa itse itseään toteuttava ennuste, joka seurasi mukana työelämään.

Ammatillinen koulutus alkoi muuttua aikuisten työelämälähtöisten tutkintojen myötä. Suurin osa opettajista joutui opettelemaan osaamisen arviointia käytännön työtilanteissa tutkintotilaisuuksissa ja kuva ammatillisesta osaamisesta alkoi muuttua. Kirjallinen tuottaminen väheni aikuiskoulutuksessa vähitellen ja alettiin uskoa, että näyttöjen perusteella voidaan luotettavasti arvioida osaamista. Vielä opettajat kuitenkin olivat monesti sitä mieltä, että jos on itse opettanut asiat, niin sitten ne vasta osataan.

Lopullinen läpimurto ammatillisen koulutuksen osaamisperusteisuudessa oli tämän vuoden alussa voimaan tullut laki ammatillisesta koulutuksesta. Laissa määrätään, että kaikki aikaisempi osaaminen on koulutukseen hakeuduttaessa tunnistettava ja tunnustettava osaksi tutkintoa – ja koulutuksessa keskitytään sen osaamisen hankkimiseen, mikä vielä puuttuu. Kaikki tutkinnot arvioidaan näytöin, todellisissa työtilanteissa, oikeilla työmailla. Ei enää vanhan kertausta – vaan tutustumista oman alan uusiin asioihin. Myös opintojen käytännönläheisyys lisääntyy, kun kaiken voi nyt opetella työssä koulutus- tai oppisopimuksen kautta.

Osaamistodistusten ja tunnistettujen oppimismahdollisuuksien osalta tämä on todellinen jättipotti. Työvalmennuksen ympäristöt, joissa on tunnistetut mahdollisuudet hankkia ammatillista osaamista ja joissa on ohjausresurssia, ovat arvossa arvaamattomassa. Kun etsitään tukea tarvitsevalle opiskelijalle ammatin opiskelupaikkaa, työvalmentajien osaamista tarvitaan. Valmennusjakso, jolta osaaminen on osaamistodistukseen dokumentoitu, vähentää koulutusaikaa ja vie lähemmäs tutkinnon tai sen osan suorittamista.

Kaikki hankittu osaaminen, jos se on jotenkin dokumentoitavissa, huomioidaan henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa laadittaessa. Oppilaitoksilla on velvollisuus huomioida kaikki osaaminen osaksi tutkintoa – mitä paremmin osaamista voidaan kuvata, sitä enemmän se vaikuttaa tuleviin opintoihin. Jokainen kirjoitettu osaamistodistus on tätä kautta arvokas dokumentti, vaikka ammatilliseen koulutukseen ei vielä kiire olisikaan. PAIKKOtiimin viesti on selvä: tunnistakaa mahdollisuudet ammatillisen osaamisen hankkimiseen ja kirjoittakaa osaamistodistuksia. Niillä on nyt isompi merkitys kuin koskaan.

Susanna Uusitalo
projektipäällikkö, Paikko
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry