3/2025 Keski-Suomen Kylät ry – Keski-Suomen Kestävät kylät -hankkeessa tuetaan yhteisöjä kestävän kehityksen edistämisessä.

Keskisuomalaisia maaseutualueiden kyliä ja yhteisöjä kannustetaan yhteisiin ympäristötoimiin Keski-Suomen Kestävät kylät -hankkeessa. Toimintavuosien 2024–2026 aikana käynnistetään vähintään 45 ympäristötekoa ja järjestetään 20 kestävän kehityksen teematilaisuutta. 

Ympäristöteot voivat olla esimerkiksi raivaus-, maisemanhoito-, tai istutustöitä, mutta myös yhteisö- tai ympäristötaidetta, työpajoja, tietoiskuja tai kursseja. Ympäristöteon suunnittelu lähtee aina yhteisön tarpeista ja tarvittaessa sen toteutukseen voidaan hakea ulkopuolista rahoitusta esimerkiksi Leader-ryhmiltä.

Kestävät kylät -hankkeita on käynnissä Keski-Suomen lisäksi Pohjanmaalla, Oulujärvellä, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Oulun seudulla. Keski-Suomen hankkeessa yhdeksi painopisteeksi on nostettu sosiaalinen kestävä kehitys, jonka tiimoilta tulossa on muun muassa toivoa ja luontosuhdetta tarinateatterin ja yhteisötaiteen keinoin käsittelevä teematilaisuus, yhteisö- ja ympäristötaideprojekteja sekä roolipeli kestävän kehityksen teemalla. 

Ympäristötekoja ja teematilaisuuksia järjestetään yhteistyössä kuntien, yhdistysten, hankkeiden ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Saarijärvelle on suunnitteilla yhdessä Maa- ja kotitalousnaisten kanssa toteutettava perinnetaitoteemainen tilaisuus, jossa esillä on muun muassa pettua, saunavastoja, tuohisormuksia ja kaarnalaivoja.

Maaseudun Sivistysliiton ja Keski-Suomen Kylät ry:n yhteistä hanketta rahoittaa Euroopan Maaseuturahasto. Hankkeelle on saatu 100% tuki on saatu Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

Tiedot tulevista tapahtumista päivitetään Keski-Suomen Kylät ry:n Facebook -sivulle ja Instagramiin: https://www.facebook.com/KeskiSuomenKylat sekä https://www.instagram.com/keskikylat/ 

Lisätietoa hankkeesta: https://msl.fi/ymparisto/kestavat-kylat/keski-suomen-kestavat-kylat/

Riikka Rantapolku

Projektityöntekijä

Keski-Suomen Kylät ry / Keski-Suomen Kestävät kylät -hanke