10/2012 – Syksyiset terveiset Matarasta

Kansalaistoiminnankeskus Matarassa on käynnistynyt täyteen vauhtiinsa ensimmäinen syyskausi. Sateisen kesän jälkeen, olemme saaneet yhä uudelleen ja uudelleen pukea päällemme kumisaap-paat ja nostaa yllemme vähintään sateenvarjon, välillä jopa sadetakit ovat olleet tarpeen. Sade ei kuitenkaan ole hidastanut toimintaamme täällä Matarassa. Päinvastoin. Matarassa on tunnelma ollut lämmin ja toiminnan kehittämisen into on tuonut kasvoillemme iloa, naurua ja välillä jopa hikeä. Vauhti on ollut huima. Matarassa on syksyn aikana käynyt tutustumassa ryhmiä (reilut 170 henkilöä). Moni on kehunut hienoja puitteita ja ihastellut sitä kuinka kotoisa olo tulee tänne tulles-sa. Se on mukavaa kuultavaa ja sen voimalla sitä jaksaa toimijoiden kanssa yksissä tuumin taaper-taa eteenpäin kohti uusia seikkailuja ja tapahtumia.

Olemme kokoontuneet koko kansalaistoiminnankeskus Mataran väen kanssa kesällä ja kuluneena syksynä pohtimaan yhteisiä arvojamme. Työskentely toimijoiden kanssa on ollut antoisaa, keskus-televaa ja yhteisen hyvän luomista. Hienoa, että olemme saaneet luotua Mataralle arvot. Arvot ovat se perusta, kivijalka jonka pohjalle työskentelymme perustuu. On selvää, että kun työyhtei-sössä on yhteiset arvot joiden mukaan toimitaan sekä yhteinen eettinen ja moraalinen toimintata-pa, lisäävät ne yhteisön hyvinvointia. Arvojemme, yhteisöllisyys, tasa-arvo ja rohkeus, kautta ha-luamme antaa kaikille Mataraan tulijoille tasapuolista, oikeudenmukaista, kunnioittavaa ja asiakaslähtöistä palvelua. Kaikki kuntalaiset ovat tervetulleita Mataraan, lukemaan lehtiä, surffailemaan netissä, jutustelemaan kahvikupin äärellä sekä osallistumaan erilaisiin luentoihin, tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Kehittämisideoita toimintaan otetaan vastaan. Myös Matarassa työskentelevät työntekijät ovat tulleet toisilleen tutummaksi. On ollut hienoa huomata, että työntekijät ovat löytäneet oman paikkansa rauhoittumiseen, mielipiteiden ja ajatusten vaihtamiseen taukohuoneessa. Yhdessä tekeminen on paljon mukavampaa kuin se, että jokainen puurtaa itsekseen.

Millaista toimintaa Matarassa on syksyn aikana ollut? Täällä on päässyt syyskuun alusta alkaen aloittamaan tiistai-aamut lempeästi venytellen tai työpäivän voinut lopettaa ihanasti rentoutuen shindo-ohjaajan opastuksella. Keskiviikkoisin olemme vaihtelevalla menestyksellä pitäneet tauko-jumppaa. Syksyn suurimpia tapahtumia on ollut lauantaina 29.9. järjestetty Tourujoen Yö-tapahtuma ja 10.10. ollut Matka halki Mataran (järjestöjen infopäivä oppilaitoksille).

Tourujoen Yössä oli kävijöitä päivän aikana noin 1500. Tapahtumaa oli suunnittelemassa Jyväsky-län Nuorten Taidetyöpaja ja kulttuuriaitta, Valon kaupunki-hanke ja iso joukko Mataran toimijoita sekä muita järjestötoimijoita mm. liikuntajärjestö. Tapahtuma toteutettiin pitkälti vapaaehtois-voimin ja niinpä paikalla olleet esiintyjätkin osallistuivat päivään talkoo meiningillä. ISO KIITOS SIITÄ KAIKILLE! Ensi vuonna uudelleen.

Matka halki Mataran päivään osallistui lähes 300 opiskelijaa. Opiskelijat olivat JAMK:sta, HU-MAK:sta, JAO:lta ja JKO:sta. Saatujemme palautteiden pohjalta päivä oli onnistunut. Saimme pa-lautetta siitä, että toimintojen ja järjestöjen esittelyt olivat hyvin valmisteltuja ja erittäin mielen-kiintoisia. Lisäksi palautteissa oli nähtävissä se, että opiskelijat ja opettajat huomasivat kuinka eri-laisia toimijoita täältä Matarasta löytyy. Järjestömaailma oli aika monelle melko tuntematon, joten päivä antoi opiskelijoille tietoa järjestötoiminnasta.

Syksyisin terveisin
Sari Naappi