Keitä ne on ne vapaaehtoiset, sellaiset vapaaehtoismiehet, jotka aikaansa muille antavat?
Keitä ne on ne vapaaehtoiset, sellaiset vapaaehtoisnaiset, jotka kortensa kekoon kantavat?
Tämä J. Karjalaista vapaasti muunteleva laulunpätkä soi korvissani tätä kirjoittaessani. Olen ollut kesäkuun alusta alkaen Vaparin harjoittelija ja olen saanut kaiken muun tiedon ja kokemuksen lisäksi tutustua juuri näihin miehiin ja naisiin, ihmisiin, jotka antavat arvokasta apua, tukea ja aikaa lähimmäisilleen palkatta ja usein vaivojaan säästelemättä.
Minulla oli kunnia olla suunnittelemassa, toteuttamassa ja arvioimassa tänä kesänä Vaparin järjestämää kerhotoimintaa neljässä kaupungin päiväkeskuksessa, jotka muuten olisivat olleet suljettuina koko kesän. Mukana oli myös vapaaehtoisia, Vaparin asiakkaita, jotka tahtoivat kesälläkin tulla auttamaan ja olemaan mukana esimerkiksi päiväkeskustyössä. Mikä saa heidät varaamaan kesä–heinäkuussa viiden viikon ajan lähes jokaisen tiistai- ja/tai keskiviikkoiltapäivän vapaaehtoistyöhön?
Kysyin yhdeltä vapaaehtoistyötä päiväkeskuksessa tekevältä tätä asiaa. Tämä ihminen oli jäänyt eläkeputkeen jo vuonna 1996 työpaikan lopetettua. Heti eläkkeelle jäätyään hän päätti, että joka päivä hän lähtee kotoa tekemään jotain mielekästä. Aluksi hän oli paikallisen liikuntaseuran ryhmissä mukana, mutta innostui vapaaehtoistyöstä tutustuttuaan yhteen SPR:n toiminnassa mukana olleeseen naiseen. Jo vuonna 1998 hän kävi vapaaehtoistyön kurssin ja on siitä asti toiminut vapaaehtoisena: erilaisissa tapahtumissa kahvinkeittäjänä, Nälkäpäiväkeräyksissä mukana, SPR:n kirpparilla pöytää hoitamassa, vapaaehtoisavun puhelinpäivystäjänä, saattoapuna, päiväkeskusten kesäkerhotoiminnassa. Vastineeksi hän on saanut hyvän mielen, kun on voinut olla avuksi ja erilaisia kurssituksia (Ensiapu, hätäensiapu) ja yhdessä oloa toisten vapaaehtoisten kanssa. Intoa on vielä riittänyt, motivaatio ei ole hiipunut. Hän suositteli vapaaehtoiseksi ryhtymistä kaikille työttömiksi jääville ja hyväkuntoisille eläkeläisille, joilla ei ole muuta toimintaa.
Siinä me teimme kesäkerhoa ikäihmisille rinnan, hän vanha tekijä vapaaehtoistyön saralla ja minä noviisi, joka sai opettavaisen kurkistuksen vapaaehtoistyön maailmaan. Talkootyötä maalaistyttönä olin oppinut tekemään naapureille, mutta että joku ottaa asiakseen auttaa aivan vieraita ihmisiä, se oli uutta. Uusi, ihana kokemus oli myös kuunnella, ohjata, olla läsnä niiden aivan ihanien, kauniiden, haurastuneiden, hymyilevien ja hauskojen ikäihmisten parissa.
Valtakunnallinen vapaaehtoispäivä (3.12.) lähestyy taas. Vapaaehtoiseksi-messut ovat myös joulukuussa tulossa. On aika jokaisen taas miettiä, voisinko minä olla yksi vapaaehtoisista.
Kun luet tätä, en ole enää Vaparin harjoittelija. Olen jatkanut eteenpäin, Vapari ja Kansalaistoiminnan keskus Matara mielessäin.
Sisko Riihiaho
sosionomiopiskelija
